Tarjoukset.fi

Kunta: Toimiala: Hakusana:  
Uusi haku
Etusivu
 
Psykososiaaliset menetelmät tehokkaita iäkkäiden masennuksen ehkäisyssä
Psykososiaaliset menetelmät tehokkaita iäkkäiden masennuksen ehkäisyssä

Psykososiaalisilla menetelmillä voidaan vaikuttaa merkittävästi iäkkäiden masennusoireiluun. Tulos perustuu tuoreeseen katsaukseen masennuksen ehkäisystä ja mielenterveyden edistämisestä yli 65-vuotiailla.

Tulosten mukaan iäkkäiden palveluja suunniteltaessa olisi olennaista sisällyttää mielekästä, yksilöllisiin kykyihin, tarpeisiin ja mieltymyksiin sovitettua sosiaalista toimintaa masennuksen ehkäisemiseksi.

Lue lisää»
Synnytykset ja vastasyntyneet 2009
Synnytykset ja vastasyntyneet 2009

Vuonna 2009 Suomessa syntyi 60 794 lasta, mikä oli eniten sitten vuoden 1996 ja vajaa kaksi prosenttia enemmän kuin vuonna 2008. Lapsia syntyi hedelmällisessä iässä olevia naisia kohti eniten Pohjois-Pohjanmaalla ja vähiten Itä-Savossa.

Viimeisten kymmenen vuoden aikana kasvua on ollut viisi prosenttia. Kokonaishedelmällisyysluku on pysynyt jo pitkään eurooppalaiseen tasoon nähden varsin korkeana (1,86 vuonna 2009).
 

Lue lisää»
Tapaturmien yleisin kuolinsyy on kaatuminen tai putoaminen, usein mukana myös alkoholi
Tapaturmien yleisin kuolinsyy on kaatuminen tai putoaminen, usein mukana myös alkoholi

Vuoden 2010 Tapaturmakatsausten mukaan yleisin kuolemaan johtava tapaturma on kaatuminen tai putoaminen. Toiseksi yleisin on alkoholimyrkytys.

Alkoholi on myös usein osallisena tapaturmissa. Lisäksi vuodeosastohoitoa vaatineet tapaturmat olivat yleisimmin kaatumisia ja putoamisia. Katsauksessa esitetään nyt myös kuntakohtaisia tietoja.

Lue lisää»
Pikkulasten kävelytuolitapaturmista usein päävammoja
Pikkulasten kävelytuolitapaturmista usein päävammoja

Pikkulapsille kuluttajatuotteina myytyjen kävelytuolien on todettu muita lastentarvikkeita useammin liittyvän erilaisiin tapaturmiin useissa Euroopan maissa.

Kävelytuolitapaturmissa syntyneistä vammoista jopa 90 prosenttia kohdistuu tilastojen mukaan päähän, ja näistä 30 prosenttia aiheuttaa aivovamman. Useimmin vammat aiheutuvat, kun lapsi kaatuu tai putoaa kävelytuolilla esimerkiksi portaista.
 

Lue lisää»
Osa-aikaeläke edistää työurien pidentämistä
Osa-aikaeläke edistää työurien pidentämistä

Eläketurvakeskuksen selvityksen mukaan osa-aikaeläkkeelle siirtyneillä on takanaan pitkä ja eheä työura.

58-vuotiaana osa-aikaeläkkeelle vuosina 2005-2009 jääneet ovat työskennelleet noin puolitoista vuotta pidempään kuin työssä täysiaikaisesti jatkavat ikätoverinsa.

Lue lisää»
Lääkehoito ei ole edellytys psykoterapiaan pääsylle
Lääkehoito ei ole edellytys psykoterapiaan pääsylle

Kelan psykoterapiakuntoutuksen ehtona ei ole lääkehoito. Sen sijaan edellytetään kolmen kuukauden pituista hoitosuhdetta sekä psykiatrian erikoislääkärin arviota hakijan diagnoosista ja kuntoutustarpeesta. Kela ei puutu hoidon sisältöön.

Psykoterapiakuntoutus on vuoden 2011 alusta tulossa Kelan järjestämisvastuun piiriin.

Lue lisää»
<< Edelliset
1...58 59 60 61 62 63 64 65 66 67 68 69 70 71 ...205
Seuraavat >>
Sivuston sisällön käyttö markkinointi- ja myyntitarkoituksissa on ehdottomasti kielletty. Scanria Oy