Tarjoukset.fi

Kunta: Toimiala: Hakusana:  
Uusi haku
Etusivu
 
Verenpaineen kotimittaukseen selkeä ohjeistus
Verenpaineen kotimittaukseen selkeä ohjeistus

Kotikäyttöön tarkoitettujen verenpainemittareiden helppo saatavuus on mahdollistanut kotona suoritettavat verenpainemittaukset.

Tällä hetkellä ei kuitenkaan ole olemassa yhtenäistä kansainvälistä verenpaineen kotimittaussuositusta.
 

Lue lisää»
Vain yksi palokuolema syyskuussa
Vain yksi palokuolema syyskuussa

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön SPEKin mediaseurantaan perustuvien ennakkotietojen mukaan alkuvuoden aikana on tulipaloissa kuollut 44 ihmistä.

Palokuolleista 23 on miehiä. Kahdeksan sukupuoli ei ole selvinnyt mediatiedoista. Syyskuussa tulipaloissa menehtyi Suomessa yksi ihminen.

Lue lisää»
Työpaikan tupakansavulle altistuu edelleen 160 000 työntekijää
Työpaikan tupakansavulle altistuu edelleen 160 000 työntekijää

Vaikka tupakointi on työpaikoilla vähentynyt huomattavasti, tupakoimattomista työntekijöistä altistuu työpaikan tupakansavulle edelleen 6 prosenttia eli noin 160 000 ihmistä.

Kyseessä on keskeinen työsuojeluun liittyvä ongelma. Asiasta kertoo tupakkapoliittinen tutkimusartikkeli pohjoismaisessa tieteellisessä lehdessä.
 

Lue lisää»
Vanhemmuus jatkuu eron jälkeen
Vanhemmuus jatkuu eron jälkeen

Erotilanne voi olla vaikea, mutta silti siinä täytyy pystyä sopimaan monista asioista. Tärkeää on varmistaa lasten toimeentulo ja hyvä kasvuympäristö.

Asioista sopiminen ei ole aina helppoa. Joskus esimerkiksi elatusavut viipyvät. Silloin Kelasta voi hakea elatustukea.
 

Lue lisää»
Lapsen tarpeet jäävät huomiotta sijaishuoltopaikkaa valittaessa
Lapsen tarpeet jäävät huomiotta sijaishuoltopaikkaa valittaessa

Lapsen tarpeiden tulee lastensuojelulain mukaan määrittää kodin ulkopuolelle sijoitetun lapsen sijaishuoltopaikan valintaa.

Ensi vuoden alusta lähtien lasten ja nuorten ensisijainen sijoituspaikka tulee olla perhehoidossa. Laitoshuoltoa priorisoidaan kuitenkin edelleen.
 

Lue lisää»
Laiton lääkekauppa yleistyy myös Suomessa
Laiton lääkekauppa yleistyy myös Suomessa

Laiton lääkekauppa Euroopassa on laajaa ja se yleistyy myös Suomessa.

Lääkeväärennökset ovat maailmalla miljardiluokan bisnestä ja edullisten lääkkeiden tilaaminen verkkosivuilta tuntuu monesta helpolta ja edulliselta vaihtoehdolta.
 

Lue lisää»
<< Edelliset
1...39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 ...205
Seuraavat >>
Sivuston sisällön käyttö markkinointi- ja myyntitarkoituksissa on ehdottomasti kielletty. Scanria Oy