Tarjoukset.fi

Kunta: Toimiala: Hakusana:  
Uusi haku

Uutiset

Takaisin

Vain yksi palokuolema syyskuussa
Vain yksi palokuolema syyskuussa

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön SPEKin mediaseurantaan perustuvien ennakkotietojen mukaan alkuvuoden aikana on tulipaloissa kuollut 44 ihmistä.

Palokuolleista 23 on miehiä. Kahdeksan sukupuoli ei ole selvinnyt mediatiedoista. Syyskuussa tulipaloissa menehtyi Suomessa yksi ihminen.

Tämän vuoden 44 palokuolemaa ovat selkeästi vähemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Tuolloin tulipaloissa oli kuollut 56 ihmistä. Vuosittainen palokuolemien määrä Suomessa on ollut 80 - 120. Näyttää siltä, että itsestään sammuvat savukkeet ovat vähentäneet palokuolemien määrää. Itsestään sammuvien savukkeiden vaikutus ilmeni jo viime vuonna. Suomessa on saanut myydä vain itsestään sammuvia savukkeita 1.4.2010 lähtien.

SPEKin mediaseurannan mukaan alkuvuoden aikana tulipaloissa menehtyneistä 13 on iältään 40 - 60-vuotiaita ja 13 yli 60-vuotiaita. Neljäntoista ikä ei ilmennyt mediatiedoista.

Lähde: SPEK

 

Sivuston sisällön käyttö markkinointi- ja myyntitarkoituksissa on ehdottomasti kielletty. Scanria Oy