Tarjoukset.fi

Kunta: Toimiala: Hakusana:  
Uusi haku

Uutiset

Takaisin

Pellavansiemenet tuovat terveyttä kesäruokiin
Pellavansiemenet tuovat terveyttä kesäruokiin

Pellavansiemenissä on hyvinvoinnin aineksia. Ne ovat parhaita omega-3 -rasvahapon lähteitä sekä ihanteellisia kuidun lähteitä.

 Jo pienikin annos pellavansiementuotteita tuo ruokavalioon runsaasti tärkeitä ravintoaineita.

Pellavansiemenet, -rouhe ja -öljy tuovat vaihtelua ja hauskuutta kesäkokkailijan ruokalistaan. Kesään kuuluu herkuttelu grillatulla ruoalla, tuoreilla kasviksilla ja uusilla perunoilla. Pellavansiemeniä voi pyörittää uusien perunoiden mukaan tai lisätä kesäsalaattiin sellaisenaan. Siemeniä ja rouhetta voi lisätä monenlaisiin leivonnaisiin, puuroihin ja piirakoihin. Lusikallinen pellavarouhetta lisättynä jogurttiin, pirtelöön tai smoothieen tuo tarvittavaa kuitulisää päivään. Ekologista öljypellavaa on elintarvikkeissa mukana myös muun muassa leivissä ja levitteissä. Pellavansiemenöljyä voi nauttia ihan sellaisenaan lusikalla tai kapseleina. Öljy on parhaimmillaan kylmänä, se ei kestä kuumentamista.

Lähde: Öljypellavayhdistys
 

Sivuston sisällön käyttö markkinointi- ja myyntitarkoituksissa on ehdottomasti kielletty. Scanria Oy