Kehonrakennus on kautta aikojen kärsinyt syystä tai toisesta tietynlaisesta urheilullisesta väheksynnästä vaikka se lajina varmasti kuuluu vaikeimpien ja vaativimpien joukkoon. Ehkä eräs syy miksi kehonrakennusta ei mielletä urheiluksi on sen erilaisuus ja poikkeavuus muista lajeista. Kilpailutasolla kehonrakennus on kuitenkin erittäin paljon aikaavievää ja menestyäkseen huipulla tarvitaan pitkäjänteistä harjoittelua useiden vuosien ajan. Varsinainen kilpailutilanne on kehonrakennuksessa suhteellisen lyhyt ja ehkäpä siksi se ei ole saanut sellaista vaativan ja vaikean urheilulajin statusta, kuten esimerkiksi hiihto tai jääkiekko.
Kilpailuissa kehonrakentaja esittelee hymyillen lihaksistoaan tuomareille ja tavallisen katsojan silmään se voi näyttää vaivattomalta ja mitään sanomattomalta, jopa liiankin helpolta ja yksinkertaiselta. Kilpailukuntoon pääseminen on kuitenkin tulosta satojen ja taas satojen harjoitustuntien tinkimättömästä työstä tietyn päämäärän saavuttamiseksi ja kaikki työ on tehtävä yksin, kehonrakennus on yksilölaji viimeistä piirtoa myöten.
Usein kehonrakentaja tai kansankielellä bodari kuulee kysymyksen; ” monestiko treenaat viikossa tai paljonko punnerrat penkiltä tms….”. Yleensä kuvitellaan, että lihakset syntyvät painoja nostelemalla ja muuta ei sitten tarvitakaan. Todellisuudessa tilanne on kuitenkin päinvastoin. Kehonrakennus käsittää paljon muutakin kuin vain pelkän kuntosalilla treenaamisen; siihen kuuluvat hyvin oleellisena osana myös suunnitelmallinen ruokavalio ja riittävä lepo suhteutettuna harjoitteluun. Lisäksi aerobinen harjoittelu kuuluu tärkeänä osa-alueena kehonrakennukseen. Koska kilpailutilanteessa kehon rasvaprosentin tulisi olla mahdollisimman alhainen, täytyy rasvat polttaa pois kävelyn, kuntopyöräilyn tms. avulla, koska painoharjoittelu ei sinällään ole rasvaapolttavaa aerobista liikuntaa.
Kun kaikki nämä osa-alueet otetaan huomioon, voidaan eittämättä sanoa, että kehonrakentaja on kehonrakentaja 24 tuntia päivässä. Tämä onkin juuri monelle se asia ja haaste, joka on vaikuttanut tämän lajin valintaan.
Maksimaalisen kehittymisen varmistamiseksi on suunniteltava etukäteen tietty ruokavalio, joka vaihtelee hieman sen mukaan ollaanko kisakaudella vai ei. Kilpailuun valmistautuminen kestää urheilijasta riippuen neljästä kuukaudesta puoleen vuoteen ja tuona aikana lähestulkoon jokainen suupala lasketaan ja kirjataan ylös. Ruokailut on suunniteltava muuhun päiväohjelmaan siten, että keskimäärin
joka kahden tunnin välein on ruokailtava ja aterioita tulee päivän mittaan kuudesta kahdeksaan. Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että kehonrakentaja syö kahdeksan pihvilounasta päivässä, vaan päivittäinen ruoka on jaettu pieniin yhtä suuriin aterioihin. Ideana tässä ruokailujen jaottamisessa on se, että kun keho saa pieniä ruoka-annoksia, käyttää se kaiken tehokkaasti hyväksi, eikä ylimääräinen ravinto keräänny elimistöön rasvaksi.
Dieetillä päivittäinen ruokavalio muodostuu vähäkalorisista ja rasvattomista ruoka-aineista ja kaloreita pudotetaan asteittain dieetin edetessä. Ruokavalion suunnitelmallisuus ja kalorien laskeminen kuuluvat välttämättömästi jokaisen kilpailevan kehonrakentajan elämään ja kun kauppakassin sisältöä tarkastelee, ei sieltä löydy makkaroita
tai makeisia. Ruoka-aineet muodostuvat pääosin ihan tavallisista mahdollisimman vähärasvaisista tuotteista, mutta varsinkin proteiinilähteenä käytetään hyvin usein urheilijoille tarkoitettuja lisäravinteita, joita on helppo nauttia päivänmittaan esimerkiksi juomien muodossa.
Oleellista kehonrakennuksessa on myös levon osuus. Harjoittelusta tulee pitää lepopäiviä, jolloin keholle annetaan aikaa palautua aiemmista harjoituksista. Levon osuus onkin erityisen tärkeää, koska juuri levossa lihakset kehittyvät ja kasvavat. Tällaisina lepopäivinä urheilija käyttää usein hierontaa ja fysioterapiaa lihasten kuntouttamiseen ja palautumisen tehostamiseen.
Vaikka kehonrakentaja joutuu hyvin usein varsinkin ruokailun suhteen kieltäytymään monista asioita, palkitsee määrätietoinen työ aina tekijäänsä. Fyysisen lihaskasvun ohella kasvetaan myös henkisellä tasolla ”terve sielu terveessä ruumiissa”, kuten sanonta kuuluu.
|