Tarjoukset.fi

Kunta: Toimiala: Hakusana:  
Uusi haku

Uutiset

Takaisin

Syöpäriski pienenee omilla valinnoilla
Syöpäriski pienenee omilla valinnoilla

Alttius sairastua syöpään kulkee geeneissä. Se on huono uutinen. Mutta. Sitä vastaan voi taistella ja se on vältettävissä, geneettisestä perimästä huolimatta. Tämä on se hyvä ja kannustava uutinen.

Tietysti moni saa syövän, vaikka tekisi kaiken mahdollisen välttyäkseen siltä, mutta Amerikan syöpäyhdistyksen mukaan meidän elämäntapavalinnoilla on vaikutusta. Syöpäriskiä on mahdollista pienentää omilla valinnoilla.

Ensimmäiseksi he nimeävät tupakan:
Älä tupakoi, älä käytä tupakkamaisia tuotteita, äläkä altistu passiiviselle tupakansavulle. Tupakan on todettu edistävän ja aiheuttavan muitakin syöpiä kuin keuhkosyöpää. Tupakanpoltto on yksi vahingollisimpia asioita, mitä ihminen voi tehdä itselleen. Se on piilevä aikapommi, jonka käytölle ei ole olemassa minkäänlaista puolustelua.

Toiseksi Amerikan syöpäyhdistys nostaa alkoholin. He kehottavat kohtuuteen alkoholin käytössä.  Mitä kohtuus sitten on, se käy ilmi Alkon jakamista lehtisistä. Heidän mukaansa riskirajoiksi viikkotasolla määritellään keskikokoisella miehellä yleensä 24 annosta viikossa ja naisella
16 annosta viikossa. Tämä merkitsee miehillä noin neljää ja naisilla kahta annosta päivittäin. Amerikan Syöpäyhdistys kiristää suositusta tästäkin. Heidän mukaansa ollaan turvallisemmalla maaperällä, jos päivittäinen alkoholiannos on miehillä maksimissaan kaksi annosta ja naisilla yksi.

Alkoholi lisää riskiä sairastua muun muassa rintasyöpään sekä pään ja kaula-alueen syöpiin. Amerikan syöpäyhdistys huomauttaa myös, että alkoholiannoksia ei voi ”säästää”. Jos viikolla ei ole juonut, niin se ei merkitse, että näin ”säästyneet” annokset voi nauttia yhteen kyytiin viikonloppuna.

Tuo ihana aurinkokaan ei ole meille hyväksi. Ei varsinkaan silloin, kun kyseessä on todella vaaleaihoinen henkilö. Aurinko aiheuttaa ihosyöpää. Meidän tulisi suojautua auringolta vaatetuksella ja suojakertoimia sisältävillä voiteilla sekä välttää auringonottoa. Turvallisin tapa ruskettua on tehdä se itseruskettavilla voiteilla.

Parhaat vastaiskut syöpään ovat samat kuin muidenkin tautien kohdalla. Eli pidä paino kurissa, syö terveellisesti, liiku ja ole muutenkin aktiivinen. Terveellinen ruoka sisältää paljon vihanneksia, juureksi ja hedelmiä. Punainen liha ja makkarat eivät ole hyvästä eivätkä sokeriset välipalat tai liian suolaiset naposteltavat. Vältä suolaa ja sokeria ja vältä liian pitkälle jalostettuja tuotteita. Itse ruokaa laitettaessa, kannattaa kiinnittää huomio paistamiseen. Se ei ole paras mahdollinen kypsytystyyli. Paistamisessa syntyy karsinogeenisia aineita, ja nämä aiheuttavat syöpää.

Amerikan syöpäyhdistys kehottaa naisia harkitsemaan erittäin tarkkaan, onko vaihdevuosilääkityksen käyttö aiheellista. Sen on todettu lisäävän rintasyöpää, endometrioosia ja munasarjasyöpää. Yhdistys suosittaa kaikille käyntiä perusteellisessa lääkärintarkastuksessa vuosittain. Keski-ikäisten, heidän mielestään, tulisi viimeistään viidenkympin jälkeen tutkituttaa vuosittain peräsuoli ja iho, naisten rinnat sekä kohdunkaula ja miesten eturauhanen.

Sivuston sisällön käyttö markkinointi- ja myyntitarkoituksissa on ehdottomasti kielletty. Scanria Oy