Tarjoukset.fi

Kunta: Toimiala: Hakusana:  
Uusi haku

Uutiset

Takaisin

Ruoka vaikuttaa oppimiskykyyn
Ruoka vaikuttaa oppimiskykyyn

Kanadalaisen tutkimuksen mukaan se mitä me pistämme suustamme alas vaikuttaa oppimiskykyymme. Terveellisesti syövät lapset pärjäävät paremmin koulussa.

Albertan yliopiston johtamaan tutkimukseen osallistui 5000 viidesluokkalaista.

Tutkimuksessa hyvä ruokavalio sisälsi paljon vihanneksia, juureksia, hedelmiä, kuitua, proteiinia ja kalsiumia, mutta kohtuullisesti rasvaa. Huonossa ruuassa paino oli liiallisessa suolan käytössä ja rasvassa.

Koululaiset, joiden ruokavaliossa oli paljon hedelmiä ja vihanneksia, mutta vähän kaloreita suoriutuivat muita paremmin kirjallisista tehtävistä. Huonon ruokavalion koululaiset epäonnistuivat terveellisemmin syöviä useammin.

Tutkijoiden mukaan kyseinen tutkimus osoittaa selvästi, että henkilön sosioekonominen tausta ei merkitse niin paljoa kuin ennen on kuviteltu. He peräänkuuluttavat ruokailutottumusten muutoksia varsinkin kouluruokailussa.
 

Sivuston sisällön käyttö markkinointi- ja myyntitarkoituksissa on ehdottomasti kielletty. Scanria Oy