Tarjoukset.fi

Kunta: Toimiala: Hakusana:  
Uusi haku

Uutiset

Takaisin

Masennusperusteiset työkyvyttömyyseläkkeet nousussa
Masennusperusteiset työkyvyttömyyseläkkeet nousussa

Suomessa työikäisen väestön pienentyessä merkittävänä huolenaiheena on työntekijöiden ennenaikainen eläkkeelle siirtyminen. Sairauksista erityisesti masennus uhkaa katkaista suomalaisten työuran liian varhain.

Uusien masennuksen perusteella alkaneiden työkyvyttömyyseläkkeiden määrä on edelleen nousussa.

Eläketurvakeskuksen tuoreiden tilastojen mukaan vuonna 2007 runsaat 4 000 suomalaista joutuivat masennuksen vuoksi työkyvyttömyyseläkkeelle. Lukumäärä on kymmenessä vuodessa puolitoistakertaistunut. Viime vuonna kasvua ilmeni etenkin 50-62–vuotiaiden naisten ryhmässä.

Pitkittyvä työkyvyttömyys ja työelämästä syrjäytyminen on ihmisen itsensä ja hänen läheistensä kannalta ikävää ja epäoikeudenmukaista. Masennustiloista johtuvaa työkyvyttömyyttä kannattaa torjua myös taloudellisista syistä. Viime vuonna masennuksesta aiheutui sairauspoissaolo- ja työkyvyttömyyseläkemenoina yli 500 miljoonan euron kustannukset.

Masennukseen liittyvän työkyvyttömyyden ehkäisyssä tärkeitä asioita ovat työhyvinvointia edistävät työelämän käytännöt, varhainen tuki työpaikoilla työssäsuoriutumisongelmien ilmaantuessa ja myös työssä jatkamista edistävä monipuolinen hoito ja kuntoutus.

Tarvitaan myös asenteen muutos koko yhteiskunnan tasolla masennukseen suhtautumisessa. Masennus on sairaus sairauksien joukossa ja se on parannettavissa hyvällä ja asianmukaisella hoidolla.

Vaikka työpaikalla kaikilla on mahdollisuus ja velvollisuus vaikuttaa työolojen kehittymiseen terveyttä ja hyvinvointia edistävään suuntaan, suurin vastuu ja parhaat vaikutusmahdollisuudet tässä asiassa on kuitenkin yritysten johdolla ja esimiehillä.

Lähde: Sosiaali- ja terveysministeriö

Sivuston sisällön käyttö markkinointi- ja myyntitarkoituksissa on ehdottomasti kielletty. Scanria Oy