Näyttö koholla olevan veren kolesterolin merkityksestä valtimotaudin kehittymiseen on vahvistunut.
Mittavan kansainvälisen aineiston tarkastelu tukee vallitsevaa käsitystä siitä, että kolesterolin määrän lisäksi sen laatuominaisuudet, kuten hyvänlaatuisen HDL-kolesterolin osuus, ovat tärkeitä riskinarvioinnissa.
Lääketieteellisessä julkaisussa The Lancetissa joulukuun alussa julkaistun seurantatutkimuksen tulokset vahvistavat entisestään käsitystä kohonneen kolesterolin ja sepelvaltimotaudin yhteydestä.
Tutkimukseen oli koottuna 61 seurantatutkimusta pääosin Euroopasta ja Pohjois-Amerikasta. Aineistossa oli kaikkiaan 900 000 seurannassa olleiden ja alkuvaiheessa terveen 40–89-vuotiaan kuolintiedot sekä alkuvaiheen veren kolesterolin ja verenpaineen lukemat sekä muut riskitekijät. Yhteenlaskettuna seuranta kattoi 12 miljoonaan henkilövuotta ja 55 000 valtimotautikuolemaa, joista reilu puolet oli sepelvaltimotautiperäisiä. Suomesta tutkimuksessa oli mukana FINRISKI- ja Autoklinikka-aineistot.
Jo 1 mmol/l alhaisempi veren kolesterolitaso oli yhteydessä puolet pienempään sepelvaltimotautikuolleisuuteen 40–49-vuotiailla miehillä ja naisilla. 50–69-vuotiailla vastaava kolesterolitaso oli yhteydessä kolmanneksen pienempään sepelvaltimotautikuolleisuuteen.
Tarkin valtimotautivaaran osoittaja oli kokonaiskolesterolin suhde HDL-kolesteroliin eli hyvänlaatuiseen kolesteroliin. Kohonneen kolesterolin haitallisuus korostui niillä ihmisillä, joilla on matala HDL-kolesterolin pitoisuus. HDL-kolesterolin nousuun 0.33 mmol/l liittyi kolmanneksen pienempi sepelvaltimotautikuolleisuus.
Vanhemmat ihmiset ovat suuremmassa sairastumisvaarassa kuin nuoremmat. Matala kolesterolitaso vähentää merkittävästi iäkkäiden kuolleisuutta. Sairastumisten osalta 1 mmol/l ero veren kokonaiskolesterolissa oli vanhimmassa ikäluokassa kymmenen kertaa merkityksellisempi kuin nuorimmassa ikäluokassa.
Sepelvaltimotautikuolleisuuteen vaikuttivat veren kolesterolin lisäksi ikä ja verenpaineen kohoaminen. Haitallisinta kohonnut kolesteroli on ylipainoisille tupakoitsijoille.
Aivohalvauskuolleisuutta kolesterolitaso ennusti vain keski-ikäisillä henkilöillä, sillä aivohalvauskuolleisuuden taustalla kohonnut verenpaine on merkittävämpi tekijä. Kuitenkin lääkehoitotutkimukset ovat osoittaneet, että 1,5 mmol/l suuruinen kolesterolin lasku näkyy aivohalvausten vähenemisenä viidenneksellä riippumatta iästä ja verenpainelukemasta.
Hyvästä kehityksestä huolimatta suomalaisten kolesteroli- ja verenpainetasot ovat edelleen kansainvälisesti katsottuna korkeat. Terveyttä rakennetaan lapsuudesta asti, joten toimenpiteet, joilla pyritään saamaan väestön kolesteroliarvoja alemmas jo lapsuudesta alkaen, ovat perusteltuja. Samalla myös väestön riskiyksilöiden seulonta, elintapaohjaus ja tarvittaessa hoito ovat tärkeitä. Päätöksenteossa on mahdollistettava kaikille terveellisten valintojen helppous. Terveellinen ravitsemus ja liikuntamahdollisuudet on oltava kaikkien helposti saatavilla.
Lähde: Suomen Sydänliitto ry
|