Tarjoukset.fi

Kunta: Toimiala: Hakusana:  
Uusi haku

Uutiset

Takaisin

Työpaikka terveyden edistämisen areenaksi
Työpaikka terveyden edistämisen areenaksi

Työntekijän mahdollisimman hyvästä terveydestä on hyötyä paitsi hänelle itselleen myös työnantajalle.

Työpaikka on työllisten osalta areena, jonka mahdollisuudet terveyden edistämisessä on alihyödynnetty. Suuntaamalla terveyttä edistäviä toimia ryhmiin, joissa terveyskäyttäytymisen ongelmat, kuten runsas alkoholin käyttö, tupakointi, liikunnan puute, epäterveellinen ruokavalio ja liian vähäinen nukkuminen kasaantuvat, työpaikka voi toimia terveyserojen kaventamisen foorumina.

Tätä mieltä ollaan Sosiaali- ja terveysministeriössä.

Terveyttä edistävät toimet on aloitettava niistä työntekijäryhmistä ja ammateista, joissa elintapojen ja työn riskitekijät kasaantuvat. Keinoina ovat työsuojelutoiminnan tehostaminen sekä työterveyshuollon kattavuuden ja toiminnan parantaminen. Tähän ei tarvita lisää rahoitusta, vaan toiminnan suuntaamista ja entistä aktiivisempaa yhteistyötä työpaikoilla. Palvelutarpeet muuttuvat yhteiskunnan ja työelämän muuttuessa.

Kansalaisten koulutustason nousu ja tietoteknologia mahdollistavat yksilöiden laajempaa omatoimisuutta ja vastuunottoa. Silti vajaakuntoisten, sairaiden ja syrjäytymisuhan alla olevien henkilöiden tukemista tarvitaan. Ehkäisyn lisäksi tarvitaan varhaista puuttumista ja saattaen vaihtamista, jotta ihminen ei putoa koulun ja työelämän tai varusmiespalvelun ja työelämän väliin.

Palvelujärjestelmän oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo ovat tärkeitä. Muutoin ei kykene kaventamaan terveyseroja, eikä saamaan kaikkia kynnelle kykeneviä työelämän piiriin. Tarvitaan myös positiivista diskriminaatiota, erityispalveluita erimerkiksi pitkäaikaistyöttömille tai koulupudokkaille. Oikeus ja mahdollisuus työhön ovat parasta sosiaaliturvaa.”

Kuntoutusta pitää kohdentaa niille, jotka sitä eniten tarvitsevat ja jotka siitä eniten hyötyvät. Kuntoutusperusteita, kuten sairauksia, oppimisvaikeuksia ja sosiaalisia syitä täytyy tarkistaa varsinkin nuorten kohdalla. Kuntoutuksen oikea-aikaista ohjautumista on tehostettava ja kuntoutusmenetelmiä ja kuntoutuspalveluja kehitettävä pitkäjänteistä kuntoutumisprosessia edistäviksi, kuntoutujien tarpeita ja olosuhteita vastaaviksi. Myös kuntoutuksen palvelutuotantoa ja -rakennetta pitää ennakkoluulottomasti uudistaa.

Lähde: Sosiaali- ja terveysministeriö

Sivuston sisällön käyttö markkinointi- ja myyntitarkoituksissa on ehdottomasti kielletty. Scanria Oy