Mielenterveyden häiriöiden aiheuttamat haitat ihmisten arjessa ja työssä selviytymisessä kasvavat ja laajenevat. Ongelma heijastuu myös lapsiin. Tämä käy ilmi uusimmasta Sosiaalivakuutus-lehdestä.
Vuonna 2006 mielenterveyden häiriöiden vuoksi alkoi 61 100 sairauspäivärahakautta, joista yli puolet alkoi masennuksen takia. Kasvu masennuksen vuoksi alkaneissa kausissa vuodesta 2000 oli 33 prosenttia, miehillä 25 ja naisilla 38 prosenttia.
Mielenterveyden häiriöiden vuoksi korvattuja päivärahapäiviä kertyi kaikkiaan 4,1 miljoonaa, mikä on jo lähes neljännes kaikista korvatuista sairauspäivärahapäivistä. Masennuksen vuoksi korvattujen päivien lukumäärä kasvoi 53 prosenttia vuodesta 2000.
Mielenterveyden häiriö on edelleen yleisin työkyvyttömyyseläkkeelle joutumisen syy. Vuonna 2006 Suomessa asui 256 300 työkyvyttömyyseläkkeensaajaa, joista 44 prosenttia oli eläkkeellä mielenterveydellisistä syistä. Viime vuosina työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneistä joka kolmas on joutunut jättämään työelämän mielenterveyden häiriön takia.
Hälyttävää on, että mielenterveyden häiriöt haittaavat entistä useammin myös lasten arkea. Kuuden viime vuoden aikana mielenterveyden häiriöiden takia hoitotukea saaneiden 11–15 -vuotiaiden lasten määrä kasvoi 3 000:sta 5 200:aan eli 72 prosenttia. Lapsen hoitotuen saaminen edellyttää, että alle 16-vuotias lapsi on vähintään kuuden kuukauden ajan erityisen hoidon tai kuntoutuksen tarpeessa, mikä aiheuttaa perheelle erityistä taloudellista tai muuta rasitusta.
Mielenterveyden häiriöt aiheuttavat suuria inhimillisiä menetyksiä. Myös taloudelliset kustannukset ovat huomattavat. Vuonna 2006 mielenterveyden häiriöiden vuoksi maksettiin lapsen hoitotukia 27, sairauspäivärahoja 165 ja työkyvyttömyyseläkkeitä (kansan- ja työeläkkeet) 1 264 miljoonaa euroa. Samana vuonna Kelan korvaukset psyyken lääkkeistä olivat 127 miljoonaa euroa. Jo pelkästään näistä tulee yhteissummaksi 1 579 milj. euroa. Reaalikasvu vuodesta 2000 oli 23 prosenttia. Vuosina 2000 – 2006 suhteellisesti eniten kasvoivat psyyken lääkkeistä maksetut korvaukset, joissa reaalikasvu oli 63 prosenttia. Päivärahakorvauksissa reaalikasvu oli 55, lapsen hoitotuissa 38 ja maksetuissa työkyvyttömyyseläkkeissä 16 prosenttia.
Terveydenhuolto pystyy nykyisin melko tehokkaasti tunnistamaan masennuksen ja muitakin mielenterveyden häiriöitä, mutta hoidon osalta pääpaino on sairauslomissa ja lääkehoidossa.
Lähde: Kela
|