Tarjoukset.fi

Kunta: Toimiala: Hakusana:  
Uusi haku

Uutiset

Takaisin

Liian paljon, liian varhain – kenen on vastuu
Liian paljon, liian varhain – kenen on vastuu

Suomen Mielenterveysseura muistuttaa, että aikuiseksi kasvaminen edellyttää turvallisia ja tukevia aikuissuhteita. Niin ikään seura painottaa yhteisöllisyyden ja yhteistyön merkitystä mielenterveyttä turvaavana tekijänä.

Luokaton lukio ja alati vaihtuvat opiskeluryhmät mahdollistavat sen, ettei nuori koko lukioaikanaan kiinnity yhteenkään kiinteään ryhmään. Mielenterveysseura toivookin, että lukioissa palataan takaisin luokkajärjestelmään.

Nuoret myös tarvitsevat itselleen foorumeja, joissa he voivat keskustella sekä toisten nuorten että turvallisten aikuisten kanssa elämään ja elämiseen kuuluvista asioista. Yhden mallin tähän tarjoaa Mielenterveysseuran kehittämät pulinapajat kouluihin. Niissä nuorilla on mahdollisuus kokoontua ja keskustella heille tärkeistä tuntemuksista ja asioista.

Mielenterveysseura pitää myös tärkeänä, että mielenterveystaitoja opetetaan kouluissa ja nuoret oppivat tunnistamaan omia tunteitaan ja voimavarojaan. Hyvän mallin tähän tarjoaa Porin mielenterveysseuran kehittämä opetusohjelma ”Elämäni eväät”. Ylipäätään opettajien ja oppilashuoltohenkilöstön koulutuksessa pitää painottaa nykyistä enemmän lasten ja nuorten mielenterveyskysymyksiä.

Lasten ja nuorten mielenterveydestä on viime päivinä puhuttu enemmän kuin pitkään aikaan. Nuorten pahoinvoinnin ennusmerkeistä ovat kertoneet jo kauan muun muassa kouluterveyskyselyt, mutta samaan aikaan mielenterveydellistä apua on ollut lähes mahdoton saada.

Mielenterveyden suoja- ja riskitekijöistä on paljon sekä tutkimus- että kokemustietoa. Ongelma on kuitenkin siinä, ettei tieto ole muuttunut käytännöiksi. Syitä on useita: koventunut arvomaailma ja työelämä, oman edun tavoittelu, jatkuva kilpailuttamisen korostaminen, taloudellisten etujen asettaminen muiden etujen edelle ja jonkinasteinen väkivallan hyväksyminen osana suomalaista elämää.

Nyt peräänkuulutetaan huippuopiskelijoille huippuyliopistoa, lukiot on asetettu ranking-listoilla paremmuusjärjestykseen ja opiskelupaikoista käydään kaiken kaikkiaan kovaa kilpailua. Suomen Mielenterveysseura on huolissaan siitä, ettei tavallinen ja kohtuullisen hyvä enää tunnu riittävän kenellekään.

Kun välittämisen kulttuuri on rapistunut ja yleinen ilmapiiri viestii, että lähes kaikki on kaupan, mistä lapsi ja nuori saa enää suomalaisen kulttuurin aiemmin turvaamia rakennuspuita elämäänsä. Huolen harmaa vyöhyke jää yhä useammin tunnistamatta, koska oppilashuollon ja myös terveydenhuollon seula on liian harva. Opettajat ovat usein myös keinottomia, vaikka näkisivätkin oppilaan hädän. Kouluihin kaivattaisiin nyt selkeitä menettelytapoja ja myös valtuuksia puuttua oppilaan pahoinvointiin.

Lähde: Suomen Mielenterveysseura

Sivuston sisällön käyttö markkinointi- ja myyntitarkoituksissa on ehdottomasti kielletty. Scanria Oy