Tarjoukset.fi

Kunta: Toimiala: Hakusana:  
Uusi haku

Uutiset

Takaisin

Paranna muistia Dr. Ozin tyylillä
Paranna muistia Dr. Ozin tyylillä

Oprah –showsta kuuluisuuteen kimmonnut lääkäri Dr. Oz tunnetaan nykyisin myös terveyskirjailijana. Hänen neuvonsa ovat saaneet ihmiset laihtumaan, mutta nyt myös muistamaan.

Dr. Oz väittää tietävänsä erinomaisia keinoja muistin parantamiseen. Tässä seitsemän niistä.

1. Opeta
Opettaminen pitää aivot vetreänä. Opettajan on pakko opetella itse opetettava asia, sisäistää se ja miettiä, kuinka parhaiten sen kertoisi toiselle. Jos opetettava asia on tuttu, niin sen pohtiminen muilta kanteilta, on myös hyväksi. Hyvällä opettajalla on aina mieli mukana opetustilanteessa. Ja mielihän on yhtä kuin aivot.

2. Opiskele
Jos opettaminen on hyödyllistä, niin on myös opiskeleminen. Mitä enemmän opiskelemme, sitä pienemmäksi käy aivojemme rapistumisen todennäköisyys. DR. Ozin mukaan opiskelemisen tulisi jatkua läpi elämän. Eläkepäivien joutilaisuudet ovat pahasta. Aivot tylsistyvät mitään tekemättömyydessä. Mitä vanhemmaksi me tulemme, sitä työläämmäksi uuden asian oppiminen tulee, mutta se ei saa merkitä opiskelusta luopumista. Haasteet pitävät aivot vireänä.

3. Ajattele ajattelemista
Ajattelu, kuten hengityskin, on automaattista. Me voimme kontrolloida, mitä ajattelemme, mutta ajatuksilla on tapana tulla ja mennä, liidellä ja pomppia omaan tahtiinsa ja halunsa mukaan. Dr. Oz kehottaa meitä pysähtymään ja ajattelemaan, mitä me ajattelemme, kuuntelemaan ja kohdentamaan ajatuksia. Hänen mukaansa esimerkiksi omien aamutoimien tietoinen tarkastelu ja yksityiskohtainen ajattelu auttaa aivoja voimistumaan.

4. Elä hetkessä
Stressi on pahaksi aivoille. Eilisen murheiden kantaminen tai huomisen mahdollisten ongelmien pohtiminen ei auta aivoja tippaakaan. Meidän tulisi elää hetkessä niin, että emme murehdi asioita, tulevia tai menneitä. Viikonloppu on tarkoitettu perheelle tai omalle itselle, maanantaina on vasta työmurheiden vuoro.

5. Syö kalaa
Myös aivot tarvitsevat ruokaa, varsinkin sellaista, mistä saadaan Omega 3:a. Siis kalaa. Aivot rakastavat lohta. DR. Ozin mukaan meidän tulisi syödä hyviä rasvoja sisältävää lohta kerran viikossa.

6. Syö hedelmiä ja vihanneksia
Aivot rakastavat myös tomaatteja, verigreippejä, vesimelonia, vihreitä vihanneksia, punaisia omenoita, sipulia, puolukoita ja mustikoita. Myös tumma suklaa kuuluu aivojen suosikkeihin, mutta sitä nauttiessa kannattaa muistaa, että suklaassa on paljon kaloreita ja kolesterolia aiheuttavia aineita. Mausteista parhaita ovat intialaisessa keittiössä käytetyt sekä sinappi, mutta varsinkin kurkuma.

7. Vältä keinotekoisia aineita
Keinomakea ei ole hyväksi aivoille. Kun muistiongelmat alkava vaivata, kannattaa ruokavaliosta karsia kaikki keinomakeutusaineet.

Dr. Ozin mukaan meidän aivomme on kuin pieni lapsi. Se vaatii huomiota, tekemistä. Ja kuten lapsen viihdyttämisessä, meidän aivommekin rakastaa pelejä: shakkia, sanaristikoita, palapelejä ja uusien asioiden opiskelua. Mitä haastavampaa, sen parempaa se on meidän aivoillemme.

Amerikkalainen sanonta ”use or lose it” pitää paikkansa varsinkin aivojen kohdalla. Mitä enemmän me aivojamme vaivaamme, sitä paremmin ja kauemmin ne toimivat.

Sivuston sisällön käyttö markkinointi- ja myyntitarkoituksissa on ehdottomasti kielletty. Scanria Oy