Tarjoukset.fi

Kunta: Toimiala: Hakusana:  
Uusi haku

Uutiset

Takaisin

En ole ikinä juonut maitoa – enkä juo
En ole ikinä juonut maitoa – enkä juo

Maitoa perinteisesti juovana kansana meidän on hyvä tietää, että maitovalmisteiden nauttiminen liitetään nykyisin negatiivisesti rinta- ja eturauhassyöpiin.

Ehkä jonkin ajan kuluttua joitakin vuosia sitten nähty maidon terveellisiä ominaisuuksia ylistävä ”En ole ikinä juonut maitoa – enkä juo” – mainoskampanja saakin toisenlaisen merkityksen, sillä Etelä-karoliinista kotoisin oleva lääkäri Robert Bibb väittää maitotuotteiden lisäävän huomattavasti rinta- ja eturauhassyöpäriskiä. Hän on kirjoittamassa aiheesta kirjaa nimeltä Death by Dairy.

Bibbin väite perustuu maitotuotteissa oleviin hormoneihin. Hänen mukaansa maitotuotteiden hormonit vaikuttavat hormoniperäisiin ja hormonaalisesti herkkiin sairauksiin.

Rinta- ja eturauhassyöpien määrä alkoi lisääntyä Yhdysvalloissa vuoden 1948 jälkeen. Tähän samaan aikaan siellä alettiin lisätä maitoon jauhemaista vitamiini D:tä. Kyseisiä syöpiä ei esiinny maissa, joissa ei nautita maitotuotteita tai niiden kulutus on hyvin pientä.

Bibb kääntää syyttävän sormensa myös karjankasvattajiin. Hän kritisoi armotta lehmien maidontuotannon lisäämistä erilaisilla hormonilisillä: pistoksilla tai rehuun sekoitettavilla.

Robert Bibb ei ole ainoa maitoa vastaan kääntynyt terveysalan asiantuntija. Kysymys on ollut esillä kohta jo 30 vuotta, mutta vasta nyt me alamme saada vastauksia.

Sivuston sisällön käyttö markkinointi- ja myyntitarkoituksissa on ehdottomasti kielletty. Scanria Oy