Tarjoukset.fi

Kunta: Toimiala: Hakusana:  
Uusi haku

Uutiset

Takaisin

Negatiivisuus tarttuu
Negatiivisuus tarttuu

Flunssakauden alussa on hyvä muistuttaa, että myös negatiivisuus on tarttuvaa.

Toisten ihmisten suhtautuminen, etenkin negatiivinen, siirtyy helposti omaan ajatusmaailmaan, ja tuhotyö saa alkunsa. Kukaan ei rakasta kielteistä ihmistä, energiavarasta, jonka ajatusmaailmassa ei näy toivon tai positiivisuuden pilkahdustakaan.

Muitten elämän lisäksi negatiivinen henkilö vaikeuttaa varsinkin omaa elämäänsä. Kun kaikessa on vain pahoja puolia, elämän ilot - ne pienet - katoavat ja maallinen vaellus on vain yhä rajua raatamista kuolemaan saakka. Flunssatkin ovat moninkertaisesti vaikeampia kuin muilla.

Pieni ripaus positiivisuutta ja maailma on jo erilainen paikka. Hymyile, niin sinulle hymyillään – sanotaan. Se pitää paikkansa. Syksyn synkkyys on jo luonnostaan niin masentava, että sitä on turha moninkertaistaa negatiivisuudella. Positiivisuuskin on tarttuvaa, vaikkakin ei yhä alttiisti. Siis olkaamme positiivisempia.

Sivuston sisällön käyttö markkinointi- ja myyntitarkoituksissa on ehdottomasti kielletty. Scanria Oy