Tarjoukset.fi

Kunta: Toimiala: Hakusana:  
Uusi haku

Uutiset

Takaisin

Kela-korvaus yksityislääkärin palkkiosta kaksi kertaa useammin suurituloisille
Kela-korvaus yksityislääkärin palkkiosta kaksi kertaa useammin suurituloisille

Suurituloiset käyttävät yksityislääkärin palveluita selvästi useammin kuin pienituloiset. Tämä näkyy myös Kela-korvausten kohdentumisessa.

Vuosittain noin puolitoista miljoonaa suomalaista saa Kelalta korvausta yksityissektorin lääkärikäynneistä. Sairaanhoitovakuutuksesta korvataan kaikkiaan yli kolme miljoonaa lääkärikäyntiä siten, että neljä viidestä kohdistuu erikoislääkärin palveluihin.

Kelan tekemä tutkimus perustuu yli 400 000 henkilön rekisteriaineistoon vuodelta 2000. Aineistossa Kelan sairausvakuutustiedot on yhdistetty Tilastokeskuksesta saatuihin tietoihin henkilöiden valtionveron alaisista vuosituloista.

Erikoislääkärin tai yleislääkärin palkkioista korvausta saaneiden osuus suureni lähes lineaarisesti tulojen suuretessa.  Kun tutkitut ryhmiteltiin viiteen luokkaan tulojen mukaan, suurimmassa, yli 35 000 euron vuosituloluokassa korvausta saaneita oli suhteessa keskimäärin kaksi kertaa niin paljon kuin pienimmässä, alle 6 500 euroa ansaitsevien tuloluokassa. Esimerkiksi työikäisistä naisista korvausta oli saanut 57 prosenttia suurimmassa tuloluokassa ja 22 prosenttia pienimmässä tuloluokassa.

Sama ilmiö näkyy useimmilla lääketieteen erikoisaloilla: korvausta saaneiden väestöosuus suureni ansiotulojen kasvaessa.  Erikoisaloittain tarkasteltuna korvausta saatiin useimmin gynekologian palveluista (18 prosenttia naisista). Suurimmassa tuloluokassa korvausta saaneita oli gynekologiassa 37 prosenttia kun taas pienimmässä vain 7 prosenttia

Ainoastaan silmätaudeissa korvausta saaneiden jakauma erosi muista. Suhteessa eniten korvausta saaneita, 11 prosenttia oli tuloluokassa 6 500–16 499 euroa, kun taas pienimmässä tuloluokassa oli 6 prosenttia ja suurimmassa 9 prosenttia.

Lähde: Kela

Sivuston sisällön käyttö markkinointi- ja myyntitarkoituksissa on ehdottomasti kielletty. Scanria Oy