Muistisairaiden parissa työskentelevät sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset haluavat yhtenäistää toimenkuviinsa liittyviä nimikkeitä. Nimikkeiden kirjo on tällä hetkellä laaja ja sekaannuksia aiheuttava.
Dementia-sanan käytöstä hoitohenkilökunnan nimikkeissä pyritään kokonaan eroon.
Alzheimer-keskusliitto kartoitti muistisairaiden parissa työskentelevistä sosiaali- ja terveysalan ammattilaisista käytettyjä ammattinimikkeitä. Esiin nousi yli 20 erilaista nimikettä. Muistihoitajan ja muistineuvojan lisäksi yleisesti käytettyjä nimikkeitä ovat dementiahoitaja, dementianeuvoja ja dementiayhdyshenkilö. Kysely suunnattiin muistisairaiden parissa työskenteleville sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille.
Eroon dementia-sanasta henkilöstön nimikkeissä
Muistisairaiden parissa työskentelevät mieltävät dementia-alkuiset nimikkeet huonosti suomenkieleen istuviksi sekä ikäihmisille vaikeiksi käyttää ja muistaa. Muisti-alkuisia nimikkeitä pidettiin selkeinä, helppoina ja voimavaralähtöisinä.
Muistiongelmista kärsivän on helpompi lähestyä muistineuvojaa tai -hoitajaa kuin dementianeuvojaa. Dementia-etuliitteen käytön koettiin leimaavan muistioireiset ihmiset sairaiksi jo ennen kuin varsinaista dementoivaa sairautta on todettu.
Suosituksen nimikemääritelmät
Alzheimer-keskusliiton nimikesuositus julkaistiin Tampereella 11.-12.10.2007 järjestetyssä Muistihoitajaseminaarissa. Suosituksessa määritellään nimikkeet seuraavasti:
Muistihoitajat: Ne sosiaali- ja/tai terveydenhuoltoalan koulutuksen saaneet hoitajat, jotka toimipaikassaan vastaavat muistihäiriöihin liittyvistä asioista.
Muistineuvojat: Ne sosiaali- ja/tai terveydenhuoltoalan koulutuksen saaneet ammattilaiset, joiden työnkuvaan kuuluu muistisairauksiin liittyvä neuvonta ja ohjaus.
Muistihoitajille ja -neuvojille suunnattuun kyselyyn vastasi 146 henkilöä.
Lähde: Alzheimer-keskusliitto ry
|