Nyt se on sitten tieteellisestikin todistettu: vaihdevuodet lihottavat. Kaikkea lihomista ei kuitenkaan tarvitse kaataa naisten niskaa, osasyy löytyy katovasta estrogeenistä.
Tämä naissukupuolihormoni – tai pikemminkin sen puute – aiheuttaa ruokahalun kohoamista, energiatason laskua ja vartalossa olevan rasvakudoksen jakautumista eri kohtiin. Ei, estrogeenin häipyminen ei paranna rasvakudoksen jakautumissuhteita. Päinvastoin, sen jälkeen läskiä alkaa kerääntyä mahaan naisillakin ja tuloksena on miesmäinen röllykkä.
Löydökset tehtiin Cincinnatin yliopistossa. Tutkimuksissa ”koekaniineina” käytettiin rottia. Kun rottien estrogeenitasot laskivat, laskivat samalla myös heidän metabolismi- ja energiatasonsa ja ruokahalu alkoi nousta. Mutta mikä lohduttominta, kokeessa huomattiin painonnousua rotilla myös silloin, kun ruuasta saatava kalorimäärä pysyi samana, ja lisääntynyt läski kerääntyi rottien keskivartaloon.
Tutkimuksesta käy ilmi estrogeenin merkityksen tärkeys. Tutkijat ovat sitä mieltä, että lisää kokeita ja tietoa tarvitaan, jotta taistelu läskiä vastaan voidaan käydä kaikin asein. Mutta selvää on, että vaihdevuodet eivät tuo hyviä terveysuutisia naisille. Taistelu lihomista ja läskejä vastaa vain kiihtyy sen jälkeen.
|