Tarjoukset.fi

Kunta: Toimiala: Hakusana:  
Uusi haku

Uutiset

Takaisin

Unohtaminen voi joskus olla vaikeaa
Unohtaminen voi joskus olla vaikeaa

Osa ihmisistä taistelee muistamisen ja osa unohtamisen kanssa. Moni haluaisi muistaa, mutta ei kykene. Saman aikaan on joitakin, joille unohtaminen on vaikeaa. Varsinkin, jos kyseessä on epämiellyttävä muisto.

Tutkijoiden mukaan meidän on huomattavasti vaikeampaa unohtaa inhottavia, epämiellyttäviä ja emotionaalisia muistoja kuin kivoja ja mukavia. Tämä on totta varsinkin niiden muistojen kohdalla, jotka syntyvät visuaalisista ärsykkeistä.

Kaikkein helpointa, ja myös tahdonalaista, unohtaminen tutkijoiden mukaan on yhdentekevissä asioissa. Näitä ovat muun muassa kaverin vanha puhelinnumero, joskus siirretty kokous, väärin saadut ajo-ohjeet. Vaikeasti unohdettaviin kuuluu muun muassa inhottava kommentti työkaverilta tai huono koetulos.

Tahdonalainen unohtaminen on tutkijoiden mukaan vaikeaa niin hyvissä kuin huonoissakin asioissa. Silloin, kun pyritään unohtamiseen, muisto olisi erotettava tunteesta. Tässä se pulma onkin. Harva pystyy tähän.

Sivuston sisällön käyttö markkinointi- ja myyntitarkoituksissa on ehdottomasti kielletty. Scanria Oy