Tarjoukset.fi

Kunta: Toimiala: Hakusana:  
Uusi haku

Uutiset

Takaisin

Kivikautinen ruokavalio paras kakkostyypin diabeetikoille
Kivikautinen ruokavalio paras kakkostyypin diabeetikoille

Jos elämä oli rankkaa Kivisten ja Sorasten perheissä, söivät he ainakin terveellisemmin kuin helpolla pääsevä nykyihmiset. Tuoreen ruotsalaisen tutkimuksen mukaan kakkostyypin diabeetikot hyötyisivät kaikkein eniten kivikautisesta ruokavaliosta.

Maailman alkuaikoina meidän esi-isämme söivät hedelmiä, vihanneksia, pähkinöitä, laihaa lihaa ja kalaa. Lundin yliopiston mukaan näiden samojen ruoka-aineiden nauttiminen tekisi hyvää tänä päivänä meillekin.

Ruotsalaisten tutkimus on ensimmäinen laatuaan. Koskaan aikaisemmin ei ole tutkittu paleoliittisen ruokavalion vaikutuksia terveyteen näin kontrolloiduissa olosuhteissa. Tutkimus kesti neljä kuukautta ja siihen osallistui 29 henkilöä.

Koehenkilöistä 14 söi kivikautisia ruoka-aineita ja 15 noudatti Välimeren ruokavaliota. Osalla koehenkilöistä oli kakkostyypin diabetes, mutta kaikilla oli todettu sydäntauti ja kohonneet sokeriarvot.

Kivikautista ruokavaliota noudattavilta kiellettiin suola, maitotuotteet ja viljat. He söivät juureksia, vihanneksia, marjoja ja hedelmiä sekä kalaa ja laihaa lihaa. Välimeren ruokavaliota noudattavat saivat nauttia rasvattomia maitotuotteita, kokojyvämuroja ja terveelliseksi todettuja rasvoja vihannesten ja hedelmien lisäksi. Isoin ero koeryhmien välillä oli maitotuotteiden ja viljan nauttimisessa.

Tutkimuksen päätteeksi huomattiin, että kivikautista ruokavaliota noudattavien sokeriarvot olivat normaalilla tasolla. Heidän vyötärön ympäryksensä oli myös pienentynyt.

Tutkimuksen johtajan Staffan Lindebergin mukaan ruokavalion hyöty kiteytyy juuri maitotuotteisiin ja viljaan. Jos joku haluaa välttyä kakkostyypin diabetekselta, kannattaa hänen –Lindebergin mukaan – olla mieluummin syömättä joitakin ruoka-aineita kuin laskea kaloreita

Sivuston sisällön käyttö markkinointi- ja myyntitarkoituksissa on ehdottomasti kielletty. Scanria Oy