Tarjoukset.fi

Kunta: Toimiala: Hakusana:  
Uusi haku

Uutiset

Takaisin

Keski-ikäiset miehet palokuolematilaston kärjessä
Keski-ikäiset miehet palokuolematilaston kärjessä

Miehiä on kuollut tulipaloissa tänä vuonna kesäkuun loppuun mennessä 35, kun palokuolemia on kaikkiaan ollut 46. Tulipaloissa menehtyneistä lähes puolet oli keski-ikäisiä.

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestössä ollaan huolestuneita keski-ikäisten miesten palokuolemista, joihin usein tuntuu liittyvän alkoholi. Kesällä tulipalojen määrää lisää huolimattomuus avotulen, tulentekovälineiden ja tupakan käytössä.

Tämän vuoden ensimmäisen puolikkaan aikana on tulipaloissa kuollut 22 keski-ikäistä eli 40–60 -vuotiasta ihmisiä, joista suurin osa oli miehiä. Naisia kuoli kaikkiaan 11. Yli 60-vuotiaita on tulipaloissa menehtynyt 10 ja alle 40-vuotiaita 12. Suuri osa kuolemaan johtaneista tulipaloista tapahtui omakotitaloissa.

Kuolemaan johtaneet tulipalot saivat alkunsa tupakasta, päälle jääneestä sähköliedestä ja muista sähkölaitteista sekä tulisijasta. Puolet tapauksista on vielä toistaiseksi hämärän peitossa. Kesäkuussa kaksi nuorta miestä menehtyi häkään ja muihin palokaasuihin teltassa, johon he olivat nostaneet palavan grillin.

Alkoholi heikentää toimintakykyä myös tulipalossa

Alkoholi alentaa ihmisen arvostelukykyä. Alkoholin käytön myötä ihmisen huolimattomuus turvallisuuden suhteen lisääntyy, tärkeitä asioita unohtuu ja uni vie mukanaan. Tällöin sähköliedellä kypsyvä ateria syttyy palamaan tai tupakka sytyttää sohvan eikä palovaroittimen ääneen herätä. Juopuneena mieleen voi tulla myös hulluja päähänpistoja, joita ryhdytään toteuttamaan välittämättä niiden vaarallisuudesta tai ymmärtämättä niiden seurauksia.

Kansanterveyslaitoksen tilastojen mukaan yli 60 % tulipaloissa kuolleista miehistä on ollut juovuksissa tapaturmahetkellä. Luku on keskiarvo vuosilta 2000–2005. Vastaava luku naisilla on n. 40 %.

Huolimattomuus avotulen ja tupakan kanssa aiheuttaa paljon kesätulipaloja

Verrattuna vuoden muihin kuukausiin syttyy keväällä ja kesällä merkittävän paljon enemmän tulipaloja, jotka ovat seurausta huolimattomasta toiminnasta avotulen, tulentekovälineiden ja tupakan kanssa. Alkoholin voisi olettaa vaikuttavan tähänkin asiaan.

Tämän vuoden huhti-kesäkuussa on tulitikusta tai muusta tulentekovälineestä alkanut keskimäärin yli 300 tulipaloa/ kuukausi, kun tammi-maaliskuussa on vastaava luku n. 98. Tupakasta puolestaan sai alkunsa huhti-kesäkuussa keskimäärin 118 tulipaloa/ kuukausi, kun tammi-maaliskuussa näin kävi n. 36 tulipalossa. Suurin lukema on kesäkuulta. Silloin tupakasta syttyi n. 150 tulipaloa.

Lähde: Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK

Sivuston sisällön käyttö markkinointi- ja myyntitarkoituksissa on ehdottomasti kielletty. Scanria Oy