Tarjoukset.fi

Kunta: Toimiala: Hakusana:  
Uusi haku

Uutiset

Takaisin

Tanssi on hyväksi sydämelle
Tanssi on hyväksi sydämelle

Tanssii tähtien kanssa -finaalin jälkeen, kun katsoi esiintyjien iloa, riemua ja ihaili kiinteytyneitä vartaloita, on helppo olla yhtä mieltä italialaisten tiedemiesten väitteen kanssa: tanssi on hyväksi sydämelle.

Ja sydämen lisäksi se ruokkii vielä sielua.

Tanssi-tutkimuksen lähtökohtana oli kysymys, voiko jokin sosiaalinen aktiviteetti, joka laittaa sydämen liikkeelle, toimia terveyttä edistävästi perinteisen liikunnan tavoin. Tutkittaviksi valittiin 110 sydämen lievästä vajaatoiminnasta kärsivää miestä ja naista. 44 koehenkilöä osallistui ohjattuun kunto-ohjelmaan, joka käsitti kuntopyöräilyä ja kävelyä juoksumatolla kolme kertaa viikossa, 44 tanssi yli 20 minuuttia kolme kertaa viikossa, ja viimeiset 22 ei liikkunut ollenkaan.

Kahdeksan viikon kuluttua sekä tanssijoiden että liikkujien kunto (varsinkin heidän sydänten ja hengityselinten) oli kohonnut ja lisäksi heidän verisuontensa kimmoisuus oli parantunut. Mutta mikä yllättävintä, tanssijoiden henkinen hyvinvointi oli noussut huomattavasti korkeammaksi kuin muiden kokeeseen osallistuneiden.

Koetta johtaneen tohtori Romualdo Belardenellin mukaan liikkuminen toisen ihmisen kanssa ja liikunnan hauskaksi tekeminen kantaa enemmän hedelmää – niin henkisesti kuin fyysisestikin - kuin yksitoikkoinen puurtaminen minkään koneen kanssa.

Tämä näkyi Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa. Molemmat laihtuneet ja kaunistuneet finalistit suorastaan säihkyivät ja huokuivat onnea.

Sivuston sisällön käyttö markkinointi- ja myyntitarkoituksissa on ehdottomasti kielletty. Scanria Oy