Tarjoukset.fi

Kunta: Toimiala: Hakusana:  
Uusi haku

Uutiset

Takaisin

Yökyöpelit ovat luovia
Yökyöpelit ovat luovia

Onko sinua joskus haukuttu aamuntorkuksi ja kerrottu, että aikainen lintu nappaa madon. Jos näin on, niin nyt sinulla on jotain, millä ”iskeä” takaisin.

Italialaisten tutkimusten mukaan yökyöpelit ovat huomattavasti luovempia henkilöitä kuin aamuvirkut.

Milanossa sijaitsevassa katolilaisessa Pyhän sydämen yliopistossa (Catholic University of the Sacred Heart) selvitettiin kyselylomakkeella 120 eri-ikäisen miehen ja naisen päivärytmi. Kun tämä oli saatu selville, kävivät koehenkilöt läpi kolme erilaista luovan ajattelun testiä.

Testeissä koehenkilöiden tuli jatkaa viivoja ja kuvioita ja myös nimetä piirustuksensa. Arvioissa tarkasteltiin kuvien omaperäisyyttä, yksityiskohtia, sujuvuutta ja monipuolisuutta. Näillä kriteereillä yökyöpelit olivat huomattavasti luovempia kuin aamuvirkut ja päivärytmissä väliinputoajat. Ikä ei vaikuttanut testituloksiin lainkaan.

Amerikkalaisen, Washingtonin osavaltiossa tehdyn tutkimuksen mukaan aivot määräävät meidän sisäisen rytmimme ja säätävät biologisen kellomme. Aamuvirkuilla se edistää kaksi tuntia, illan torkuilla se puolestaan jättää samaiset kaksi tuntia. Eikä tässä näiden tutkijoiden mukaan ole oikeastaan mitään tehtävissä, nimittäin kaikki saattaa, ainakin osalta, riippua geeneistä. Myös sen ovat samaiset tutkijat saaneet selville, että ulospäin suuntautuvat henkilöt ovat suurimmaksi osaksi illanvirkkuja ja sisäänpäin kääntyneet illantorkkuja.

Päivärytmin, luonteenpiirteiden ja luovuuden yhtälö on mielenkiintoinen. Näiden kolmen tekijän yhteydestä ei vielä ole löydetty absoluuttista totuutta. Mutta se ainakin on todistettu, että illalla virkeimmillään olevat ja luonnostaan pitkään valvovat ovat luovia henkilöitä.

Sivuston sisällön käyttö markkinointi- ja myyntitarkoituksissa on ehdottomasti kielletty. Scanria Oy