Tarjoukset.fi

Kunta: Toimiala: Hakusana:  
Uusi haku

Uutiset

Takaisin

Kiihdytä aineenvaihduntaasi
Kiihdytä aineenvaihduntaasi

Sen sijaan, että hermostuisit vyötärösi ympärille pikku hiljalleen kertyvästä ylimääräisestä kuormasta ja antaisit periksi armottomalle ajalle, ryhdy vastataisteluun salaperäisesti lisääntyviä läskejä vastaan kiihdyttämällä aineenvaihduntaasi.

Hidastuva aineenvaihdunta ja keski-ikäinen, aktiivisemman elämän television ja perheensä vuoksi taakseen jättänyt on paha yhdistelmä. Paha, jos ajatellaan kertyviä kiloja ja huononevaa kuntoa.

Mutta onneksi asia on korjattavissa. Tuli ei ole tehnyt niin pahasti tehtäväänsä, ettei jotain olisi pelastettavissa. Ja vaikka aineenvaihdunta heikkenee vain kahden prosentin vuosivauhtia, aikaa ei kuitenkaan ole hukattavissa. Koska saituus ajan suhteen on tässä asiassa erittäin tärkeää, säästääksemme sinun aikaasi me olemme keränneet tähän listan muotoon niitä asioita, joiden avulla aineenvaihduntaa voidaan nopeuttaa lisääntyvästä iästä huolimatta.

1. Liiku. Huolimatta monien kouluvuosina alkaneesta inhosta liikuntaan, se on kuitenkin yksi kaikkein tärkeimmistä meidän terveyttämme ylläpitävistä asioista. Liikunnan inho kannattaa heittää romukoppaan ja etsi se itselle mieluinen laji. Ehkä se ei kuulunut koulun ohjelmaan tai ehkä opettaja teki siitä liian kilpailullisen. Kuinka vain – vanhat asiat pitää hylätä ja alkaa liikkumaan nyt omilla ehdoilla sellaisen lajin parissa mistä tietää pitävänsä. Asiantuntijoiden suositus, jolla heidän mukaansa annetaan aineenvaihdunnalle kyytiä, on kävelyä, hölkkää, uintia tai pyöräilyä vähintään puoli tuntia (mieluiten tunti) päivässä vähintään kolmena päivänä viikossa. Valitettavasti tämä ei kuitenkaan riitä. Edellä mainitun liikunnan lisäksi asiantuntijat suosittelevat vielä lihaskunnon parantamista painojen avulla vähintään kaksi kertaa viikossa.

2. Syö usein. Niin hassulla kuin se kuulostaakin, niin syömällä laihtuu. Asiantuntijoiden mukaan meidän tulisi syödä noin kolmen tunnin välein. Syömättömyys tekee hallaa aineenvaihdunnalle. Meidän kroppamme on rakennettu niin, että se haluaa varastoida rasvaa. Ja kun se oppii, että ruokaa ei ole aina saatavilla, siitä tulee vielä kovempi säilöjä ja se hidastaa aineenvaihduntaa pitääkseen kiinni jo luomistaan läskeistä. Tämä Syö usein-käsky ei kuitenkaan pidä sisällään kaikkia ruoka-aineita. Sokeri ja valkoiset jauhot eivät kuulu sen pariin. Terveellinen ja monipuolinen aamiainen kylläkin sekä –yllätys, yllätys- mausteiset ruuat. Asiantuntijoiden mukaan mausteet (suola ei ole tällainen mauste) kiihdyttävät aineenvaihduntaa.

3. Juo. Meidän tulisi juoda paljon, mutta ei lainkaan alkoholia vaan vettä. Vesi vanhin voitehista, niinhän se äitikin sanoi aikoinaan ja oli oikeassa. Kaikki solutoiminnot tapahtuvat vedessä ja vesi auttaa kuona-aineita kulkemaan nopeammin. Ja vaikka kahvi keitetäänkin veteen, ei se korvaa pelkkää vettä. Kahvia tuli välttää sekä muita kofeiinia sisältäviä juomia, paitsi vihreää teetä. Vihreän teen uskotaan kiihdyttävän aineenvaihduntaa ja olevan muutenkin hyväksi.

4. Vältä stressiä ja nuku. Stressi ja unettomuus ovat pahasta niin lihomisen kuin muunkin terveyden kannalta. Stressi lihottaa, varsinkin vatsan seutua. Se ”laskee” kroppaan kortisolia, ja tämä puolestaan hidastaa aineenvaihduntaa. Myös unettomuuden tiedetään lihottavan. Ihminen tarvitsee seitsemästä kahdeksaan tuntia unta joka yö.

Sivuston sisällön käyttö markkinointi- ja myyntitarkoituksissa on ehdottomasti kielletty. Scanria Oy