Tarjoukset.fi

Kunta: Toimiala: Hakusana:  
Uusi haku

Uutiset

Takaisin

Oman onnensa seppä
Oman onnensa seppä

Kukapa ei haluaisi olla onnellinen. Sen etsimisestä lauletaan, tehdään elokuvia ja kirjoitetaan kirjoja. Jotkut meistä ovat valmiita upottamaan siihen suunnattomia summia ja kulkemaan vaikka maailman ääriin tullakseen onnellisiksi.

Positiivisen psykologian harrastajat hymähtävät näille suurille etsinnöille. Heidän mukaansa tie onneen löytyy niinkin läheltä kuin jokaisesta itsestä. Me olemme oman onnemme seppiä, kuten vanha sanonta sen ilmaisee.

Psykologi Martin Seligmanin perustama positiivinen psykologia-suuntaus uskoo, että jokainen meistä voi olla onnellinen olosuhteista huolimatta, että onni on asia, mikä voidaan saavuttaa, jos ihmisiä opetetaan vain löytämään se itsestään.

Positiivinen psykologia keskittyy vahvuuksiin. Se etsii ihmisestä asioita, jotka saavat aikaan hyvänolon tunnetta. Hyvänolon tunnehan se on, mikä mielletään yleensä onnellisuudeksi. Positiiviseen psykologiaan perehtyneiden mukaan toiset meistä kokevat asiat myönteisemmin kuin toiset, aivan samoin kuin toiset painavat enemmän kuin toiset. Ja positiivisuutta koskee sama lainalaisuus kuin painoakin, sitä voidaan säännöstellä – lisätä tietoisesti.

Paras keino tähän onnellisuuden kasvattamiseen on kääntää huomio pois negatiivisista asioista positiivisiin. Sen sijaan, että illalla murehtisi kaikkea, mikä päivän mittaan meni pieleen, kannattaa alkaa ajatella niitä asioita, missä onnistui, mitkä menivät hyvin. Positiivisen psykologian kannattajien mukaan tällaisesta myönteisestä itsearvioinnista, jossa päivän päätteeksi käy mielessään läpi kolme iloista ja onnellista, sinä päivänä tapahtunutta asiaa, pystyy rakentamaan tavan. Ja tämä tapa on heidän mukaansa ensimmäinen askel onneen.

Myös itse Albert Einstein oli aikoinaan näillä samoilla linjoilla. Tämän suurmiehen mukaan onni ja onnistuminen seuraavat optimistisuutta. ”Optimistisella ihmisellä on koko ajan vihreä valo päällä. Pessimistillä se on punainen.”

Sivuston sisällön käyttö markkinointi- ja myyntitarkoituksissa on ehdottomasti kielletty. Scanria Oy