Kanadalaisen tutkimuksen mukaan hyvä ja onnellinen avioliitto näyttäisi pitävän verenpaineen alhaalla ja estävän valtimoiden ennenaikaista vanhenemista.
Tällaiseen johtopäätökseen päätyi tohtori Brian Bakerin johtama torontolainen tutkijaryhmä, joka kartoitti 134:n naimisissa olevan miehen ja 71:n naimisissa olevan naisen verenpaineet ja niiden päivittäiset vaihtelut.
Koehenkilöt oli kytketty mukana kannettaviin, pieniin monitoreihin, jotka mittasivat heidän verenpaineensa viidentoista minuutin välein. Tutkijat selvittivät myös erittäin syvällisesti kokeeseen osallistuneiden henkilöiden parisuhteet, niiden laadun ja tason.
Kokonaiskuvan saamiseksi tiedemiehet arvioivat viiden ihmissuhdeaspektin – keskinäisen kanssakäymisen, yhteisten naurutuokioiden, kodin yhteisten ulkopuolisten aktiviteettien, syvällisten keskustelujen ja yhteisten projektien parissa työskentelemisen - vaikutuksia verenpaineeseen.
Tohtori Brian Bakerin johtama tutkijaryhmä huomasi, että niiden koehenkilöiden verenpaine, joilla nämä kaikki viisi ihmissuhdeaspektia olivat kunnossa, oli alhaisempi kuin niiden, joiden parisuhteesta puutui näitä yhteisiä asioita. Heidän päättelynsä mukaan avioliitto, jossa puhalletaan yhteiseen hiileen, nauretaan yhdessä, tehdään yhdessä asioita ja kommunikoidaan, edistää huomattavasti puolisoiden fyysistä terveyttä.
|