”Minähän en kanien ruokaa syö,” oli raavaitten miesten yleisin tokaisu salaattilautasen edessä 1970-luvulla. ”Lenkkimakkara on minun vihannekseni, ja sillä siisti!”
Onneksi ajat ovat muuttuneet, mutta vieläkin liian moni syö aivan liian vähän vihanneksia ja kasviksia. Jotkut jopa väittävät yhä, että kasvikunnan tuotteet eivät yksinkertaisesti maistu hyvälle, että vain lihatuotteissa on se ainoa oikea maku.
Mistä tällaiset mieltymykset eri ruokiin sitten johtuvat? Miksi toinen rakastaa keitettyä kukkakaalia ja toinen ei voi edes sietää sen hajua? Miksi joku voi syödä greipin hymyssä suin, kun taas toinen tarvitsee kilon sokeria saadakseen palan hapanta greippiä alas kurkustaan? Vastaus löytyy geeneistä ja tottumuksesta.
Seattlessa sijaitsevan Washingtonin yliopiston tutkijat väittävät, että meidän makumieltymyksemme ovat osaksi perittyjä. Heidän mukaansa perimme mm. happaman maun sietotason.
Tämä geeneihin kirjoitettu viehätys ei kuitenkaan sulje pois tottumuksen kautta opittavia kiintymyksiä eri ruoka-aineisiin ja makuihin. Monet luontoäidin lääkekaapin tehokkaimmista kasveista ovat happamia ja kirpeitä, mutta niistäkin voi opetella pitämään. Tottumus on toinen luonto - tässäkin.
Tottumuksella voi olla myös negatiivinen vaikutus. Jos meitä lapsena palkittiin jäätelöllä, pikkuleivillä ja kakuilla, ovat ne automaattisesti ruokia, joihin liittyy positiivinen mielikuva. Haluamme syödä niitä myös aikuisena - ja paljon. Jos kasviksiin ja vihanneksiin liittyvä mielikuvamme on negatiivinen - viimeisenä pöydässä, pakkosyömässä yksin kuivettunutta parsaa –parsa ei todennäköisesti tule koskaan kuulumaan lempikasviksiimme.
Me voimme muuttaa ruokailutottumuksiamme, päästä eroon vastemielisyyksistämme. Parsasta, kuten muistakin vihanneksista ja kasviksista, voi opetella pitämään, suorastaan himoitsemaan niitä. Avain tähän prosessiin on maustaminen. Maissa, joissa syödään isoja määriä kasviksia, käytetään paljon erilaisia yrttejä, mausteita ja kastikkeita vahvistamaan, tuomaan ja luomaan uusia erilaisia makuelämyksiä. Pohjoinen sijaintimme ei estä meitä tekemästä samoin.
|
