Tarjoukset.fi

Kunta: Toimiala: Hakusana:  
Uusi haku

Uutiset

Takaisin

Televisio lihottaa
Televisio lihottaa

Vuosina 1992-98 amerikkalaiset tiedemiehet tutkivat television vaikutusta naisten terveyteen. Tutkimustulokset julkaistiin huhtikuussa 2003. Tutkimuksessa oli mukana yli 50 000 naista kaikista sosiaaliluokista.

Tutkimuksen aikana tutkijat huomasivat, että mitä enemmän naiset tuijottivat passiivisesti olohuoneensa nurkassa olevaan mustaan laatikkoon, sitä lihavampia heistä tuli ja sitä useimmin he sairastuivat aikuisiän diabetekseen.

Television katselua terveellisimmiksi toimiksi todettiin mm. lukeminen, kirjoittaminen ja käsitöiden teko. Tutkijat suosittelevat television katselun rajoittamista alle 10 tuntiin viikossa. Lisäksi he painottavat ulkoilun merkitystä. Reipas, päivittäinen puolentunnin lenkki ja niukka television katselu vähentävät lihavuutta 30 prosenttia ja aikuisiän diabetesta jopa 43 prosenttia.
Sivuston sisällön käyttö markkinointi- ja myyntitarkoituksissa on ehdottomasti kielletty. Scanria Oy