Tarjoukset.fi

Kunta: Toimiala: Hakusana:  
Uusi haku

Uutiset

Takaisin

Kuntoudu kirjoittamalla
Kuntoudu kirjoittamalla

Ohjaaja Martin Scorsesen entinen vaimo, kirjailija Julia Cameron, uskoo kirjoittamisen parantavaan voimaan. Hänen mielestään ihminen voi kuntouttaa itseään henkisesti pelkästään kirjoittamalla. Kirjoittamalla mistä vain, mitä vain.

Julia Cameron puhuu keksimänsä Aamusivut -nimisen metodin puolesta. Aamusivut tulivat hänen elämäänsä, kun hän lopetteli avioliiton särkymisen mukanaan tuomaa juomiskierrettä. Juuri Aamusivujen avulla Julia sai koottua itsensä ja jäsennettyä elämänsä uusiin uomiin.

Julia Cameron näkeekin Aamusivut eräänlaisena mietiskelynä, mielen ikkunoiden pyyhkimisenä ja henkisen kasvun alkulähteenä. Hänen mielestään Aamusivuista on apua syvällisellä tasolla rauhoittavasti, lohduttavasti ja innoittavasti. Kun mieli ja sydän ovat tyhjenneet häiriötekijöistä, meidän alitajuntamme pääsee työskentelemään täydellä teholla.

Vaikka Aamusivut -metodi on ensisijaisesti kirjoittajien työväline, on siitä hyötyä myös muillekin. Julian mukaan jokainen meistä osaa kirjoittaa. Meidät kaikki on luotu kirjoittamaan, samalla tapaa kuin meidät kaikki on luotu myös puhumaan. Hän tähdentää, että kirjoittaminen on hauskaa, kunhan ei vaadi itseltään heti suoralta kädeltä Pulitzer-tason ilmaisua vaan sallii tekstin amatöörimäisyyden ja siinä esiintyvät kieliopilliset kömmähdyksetkin.

Aamusivut -metodi

Aamusivut -metodi on erittäin yksinkertainen. Se on kolme A4 kokoista paperiarkkia, jotka kirjoitetaan käsin, ei missään nimessä tietokoneella - aamuisin, heti ylösnoustua.

Sivujen kirjoittamisessa ei ole olemassa oikeaa, eikä väärää tapaa. Ne voivat sisältää ihan mitä vain: toiveita, tapahtumia, valituksia, ajatuksia, unia, tarinoita tai vain havaintoja ympäristöstä. Tärkeintä on liikuttaa kynää paperilla ja kirjata ylös kaikki mikä nousee mieleen: "Pitää ostaa paremman hajuista pyykkipulveria. Miksihän Antti ei käytä uusia kenkiään, vaan ahtaa jalkoihinsa vanhat, kuluneet ja pieneksi jääneet lenkkarit? Hän ajoi autolla pitkin sateen kastelemaa moottoritietä. Hiljaisuus, ei radiota, ei CD:tä vain pyörien rauhoittava ääni. Huomenna kaikki olisi toisin, huomenna minä teen sen. Hän rutisti alitajuisesti ohjauspyörää ja hymyili onnellisena."

Aamusivujen kirjoittaminen vie Julia Cameronin mukaan puolesta tunnista neljäänkymmeneenviiteen minuuttiin. Hänen mielestään ne ovat tuon ajan arvoisia, sillä juuri Aamusivut muuttivat hänen elämänsä. Niiden avulla hän oppi jättämään draaman paperille.

Sivuston sisällön käyttö markkinointi- ja myyntitarkoituksissa on ehdottomasti kielletty. Scanria Oy