Väkivalta parisuhteessa ei aina lopu, vaikka parisuhde päättyisi eroon.
Aviopuoliso surmaa toisen puolison noin 24 kertaa joka vuosi. Riski tulla surmatuksi on erityisen suuri eroamassa olevilla tai vastaeronneilla naisilla. Heidän kuolleisuutensa oli vuosina 2003-2009 ainakin kymmenkertainen verrattuna parisuhteessa elävien naisten kuolleisuuteen.
Parisuhteeseen ja eroon liittyvät ongelmat tulivat esiin useasti myös vuosina 2003-2012 sattuneiden perhe- ja lapsensurmien selvityksessä. Jos mies oli tekijä, hän surmasi lapset tai koko perheen kostoksi vaimolle, joka oli puhunut avioerosta tai muuttanut erilleen miehestään. Parisuhteessa oli ollut jo aiemmin väkivaltaa, väkivallalla uhkaamista tai kontrolloivaa käyttäytymistä. Joissakin tapauksissa miehen väkivaltaisuus oli alkanut vasta naisen ilmoitettua erosta.
Naisten tekemät surmat osuivat tilanteisiin, joissa eron jälkeen riideltiin huoltajuudesta, lapsen tapaamiset eivät onnistuneet suunnitellusti tai tapaamisia käytettiin vallankäytön välineenä. Näitäkin oli usein edeltänyt parisuhdeväkivalta. Motiivina surmille naiset mainitsivat uupumisen huoltajuuskiistoihin, toivottomuuden ja kiusattuna olemisen tunteen.
Lapsia suojeltava väkivaltakokemuksilta
Eroamassa olevien vanhempien kanssa työskentelevien viranomaisten kuten lastenvalvojien tai perheneuvolan työntekijöiden olisi kyettävä antamaan vanhemmille väkivaltaiseen käyttäytymiseen liittyvää ohjausta ja neuvontaa. Lastenvalvojan ensisijaisena tehtävänä on auttaa vanhempia sopimaan lapsen huoltoon, asumiseen, tapaamisoikeuteen ja elatukseen liittyvistä asioista, mutta hänen on huolehdittava myös aikuisten turvallisuudesta.
Viranomaiset tarvitsevat tietoa niin erotilanteeseen liittyvästä väkivallan riskistä, jotta he osaavat toimia lapsen edun mukaisesti näissä tilanteissa, kuin siitäkin, miten väkivalta voi vaikuttaa lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskeviin sopimuksiin. Tietoa tarvitaan myös siitä, miten viranomaiset voivat puuttua väkivaltaan ja perheen tilanteen rauhoittamiseen.
Lähde: THL
|
