Tarjoukset.fi

Kunta: Toimiala: Hakusana:  
Uusi haku

Uutiset

Takaisin

Vain yksi palokuolema elokuussa
Vain yksi palokuolema elokuussa

Tulipaloissa on ennakkotietojen mukaan elokuun loppuun mennessä kuollut 35 ihmistä. Elokuun aikana palokuolemia on Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön seurannan mukaan ollut vain yksi.

Tämän vuoden palokuolleista 23 on miehiä ja seitsemän naisia. Viiden sukupuoli ei ilmene mediatiedoista.
 

Tänä vuonna palokuolemia on ollut 16 vähemmän kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan. Viime vuonna tulipaloissa menehtyi elokuun loppuun mennessä 51 ihmistä. Tänä vuonna palokuolemia on ollut vähän jopa verrattuna vuoteen 2011, jolloin palokuolemia oli poikkeuksellisen vähän. Tuolloin koko vuonna tulipaloissa kuoli 67 ja elokuun loppuun mennessä 41 ihmistä.

SPEKin mediaseurannan mukaan palokuolleista 14 on iältään 25–64-vuotiaita ja 13 yli 65-vuotiaita. Kahdeksan ikä ei selvinnyt mediatiedoista. Ikääntyneiden osuus palokuolleista on huomattavasti suurempi kuin heidän osuutensa Suomen väestöstä.

Palokuolemia on sattunut tänä vuonna eniten kerrostaloissa, kaiken kaikkiaan 15. Omakotitalopaloissa on kuollut seitsemän ihmistä ja rivi- ja pientaloissa palokuolemia on sattunut myös seitsemän. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö muistuttaa taloyhtiöitä pitämään pelastussuunnitelmat ajan tasalla ja myös tiedottamaan niiden sisällöstä asukkaille.

Lähde: SPEK
 

Sivuston sisällön käyttö markkinointi- ja myyntitarkoituksissa on ehdottomasti kielletty. Scanria Oy