Tulipaloissa on ennakkotietojen mukaan kuollut marraskuun loppuun mennessä 70 ihmistä. Palokuolemia on 11 enemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna.
Marraskuussa syttyi kaksi tulipaloa, kun lapset olivat saaneet kynttilän käsiinsä.
Molemmissa paloissa vältyttiin henkilövahingoilta. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö muistuttaa, että tulentekovälineet on pidettävä lasten ulottumattomissa eikä lapsia voi jättää yksin palavan kynttilän kanssa samaan huoneeseen.
Tulipaloissa on ennakkotietojen mukaan kuollut marraskuun loppuun mennessä 70 ihmistä. Heistä viisi menehtyi marraskuun aikana. SPEKin seurannan mukaan tämän vuoden palokuolleista 54 on miehiä, ja kahden sukupuoli ei ilmene mediatiedoista. Tänä vuonna palokuolemia on 11 enemmän kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan.
Palavat kynttilät ja tulentekovälineet eivät ole lasten leikkikaluja
Adventtiaika näkyy kotien valoja tulvivissa ikkunoissa mutta valitettavasti myös lisääntyneinä palovaaroina. Varsinkin kynttilöistä aiheutuvat tulipalot kasvavat lokakuusta helmikuuhun. Näin näyttää tapahtuneen tänäkin vuonna. Marraskuussa syttyi kaksi tulipaloa, kun lapset olivat saaneet kynttilän käsiinsä. Molemmissa tulipaloissa vältyttiin henkilövahingoilta.
Tulentekovälineet on ehdottomasti pidettävä lasten ulottumattomissa. Pikkuväkeä ei myöskään pidä jättää yksinään huoneeseen, jossa palaa kynttilä tai muu avotuli. Turvallista kynttilän sytyttämistä ja sammuttamista voi toki kokeilla yhdessä aikuisen kanssa.
Kynttilöitä poltetaan vain niissä tiloissa, joissa oleskellaan. Jokaisen perheenjäsenen kannattaa opetella muistisääntö, että se joka poistuu huoneesta viimeisenä, sammuttaa kynttilät.
Lähde: Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö
|