aKela uudisti keväällä käytäntönsä astmaa sairastavien lasten vammaistuen myöntämisestä.
Perusvammaistukeen on oikeus alle viisivuotiaalla astmalapsella, jolla astma on todettu asianmukaisesti ja sitä hoidetaan Käypä hoito -suositusten mukaan säännöllisesti hengitettävällä, tulehdusta estävällä lääkityksellä vähintään puolen vuoden ajan.
Aiemmin merkitystä oli sillä, montako kertaa päivässä lääkettä käytettiin. Nyt käytäntöä on yksinkertaistettu.
Myös ruoka-aineallergioiden hoito ja tuen myöntämisen ohjeet ovat muuttumassa. Allergioiden hoidon painopiste on viime vuosina siirtynyt välttämisestä siedätykseen. Uudet ohjeet valmistuvat syksyn aikana.
Kela voi tukea allergia- ja astmaperheitä vammaistuen lisäksi lääkekorvauksin ja sairaanhoitokorvauksin. Sopeutumisvalmennuskursseista Kela korvaa sekä itse kurssin että matkakulut ja ylläpidon. Vanhemmat saavat kurssista myös kuntoutusrahaa.
Lähde: Kela
|