Lähes 1 400 suomalaista sairastuu vuosittain imukudoksen syöpiin eli lymfoomiin. Kyseessä on ryhmä hyvin erityyppisiä sairauksia.
Vaikka lymfoomat ovat yleisiä, niiden erilaisuudesta johtuen sairaus on suurelle yleisölle tuntematon. Lymfoomien määrä on lisääntynyt tasaisesti jo 1950-luvulta.
Hyvä uutinen on, että hoidot ovat viime vuosina kehittyneet valtavasti. Huono uutinen on se, että lymfoomien yleisyys kasvaa koko ajan. Ilmiö koskee sekä Suomea että muita maita.
Imukudossyövät luetaan kahteen pääluokkaan, Hodgkinin lymfoomiin ja non-Hodgkin-lymfoomiin, joita on yli 30 alaryhmää. Hodgkinin lymfoomien määrä on vuosittain noin 150 tapausta. Sen sijaan non-Hodgkin-lymfoomien määrä on kasvussa. Vuonna 2010 yli 1 200 ihmistä sairastui non-Hodgkin-lymfoomiin.
Hodgkinin lymfoomat ovat tavallisesti nuorempien ikäluokkien sairauksia kuin non-Hodgkin-lymfoomat ja taudinkulultaan hyväennusteisia. Sen sijaan non-Hodgkin-lymfoomien kirjo on laaja: osa niistä on hyväennusteisia, mutta osa nopeasti eteneviä ja aggressiivisia.
Lymfooma on ihmisen puolustusjärjestelmän pahanlaatuinen sairaus. Jos ihmisellä on immuunipuutos, on myös lymfooman vaara kohonnut. Tunnetuin yhteys on Epstein-Barrin-viruksella ja lymfoomilla. Viruksen ja syöpien välinen yhteys onkin yksi keskeisiä tutkimusalueita.
Imukudosten syöpiä ei voi leikata, joten lymfoomaa hoidetaan lääkkeillä ja sädehoidolla.
Koska sairauden ennuste on parantunut ja syöpätapausten määrä on ollut kasvussa, yhä useampi lymfoomapotilas tarvitsee seurantaa. Hidaskasvuiseen lymfoomaan sairastuneen potilaan ensisijainen hoito on usein pelkkä seuranta, jos potilas on oireeton. Raskaiden hoitojen jälkeen potilas tarvitsee seurantaa sekä taudin uusiutumisriskin takia että hoitoon liittyvien myöhäishaittojen toteamiseksi ja niiden hoitamiseksi.
Lähde: Syöpäjärjestöt
|
