Mielenterveyshäiriöihin liittyy edelleen paljon leimaavaa asennoitumista, kertoo tuore suomalainen tutkimus.
Ne, joilla oli omakohtaista kokemusta masennuksesta, olivat muita suvaitsevaisempia mielenterveyden ongelmista kärsiviä kohtaan ja heidän suhtautumisensa masennuslääkkeisiin oli myönteisempää kuin muilla. Toisaalta he olivat myös pessimistisimpiä masennuksesta toipumisen suhteen.
Tutkimus selvitti mielenterveyden häiriöihin liittyvää leimaavaa asennoitumista ja sen vaikutusta masennusta sairastavien mielenterveyspalveluiden käyttöön.
Väitöstutkimuksen mukaan mielenterveyden häiriöistä kärsiviin liitettiin monia kielteisiä ominaisuuksia, heitä pidettiin usein heikkoina ja arvaamattomina ja heidän kanssaan puhuminen koettiin vaikeaksi. Mielenterveyshäiriöistä kärsivät puolestaan pelkäsivät ongelmista kertomisen johtavan ystävien kaikkoamiseen ja syrjintään työpaikoilla tai terveyspalveluissa. Vaikka masentuneet usein kokevat ympäristön leimaavaksi ja leimaavat myös itseään, he kuitenkin hakevat apua, kunhan masennus on riittävän vakavaa. Yllättävä tulos olikin se, että masennusta leimaavana ja häpeällisenä pitäneet, itse masennuksesta kärsineet olivat kuitenkin käyttäneet palveluita aktiivisimmin.
Naisilla, korkeasti koulutetuilla ja ruotsia äidinkielenään puhuvilla oli vähemmän masennukseen liittyviä kielteisiä uskomuksia kuin muilla. Tutkimuksen mukaan myönteisemmät uskomukset eivät kuitenkaan automaattisesti vähennä syrjivää käyttäytymistä, jos koemme mielenterveyskuntoutujan uhkaavan jotenkin omaa tai läheisemme hyvinvointia.
Enemmistö tutkimuksen vastaajista ei syyllistänyt masentuneita sairastumisesta, mutta toisaalta piti heitä vastuullisina omasta toipumisestaan kehottaen masentunutta ”ottamaan itseään niskasta kiinni”. Ajatellaan siis, että vaikeuksiin joutunut voi masentua, mutta olisi suotavaa ratkaista ongelmat itse. Tämä suhtautumistapa saattaa viivyttää ammattiavun hakemista, kunnes oireilu ja toimintakyvyn heikentyminen on vakavaa. Jos syöpään tai sepelvaltimosairauteen sairastunut ei odota tilansa pahenemista, ennen kuin hakeutuu hoitoihin, niin miksi mielenterveysongelmaisenkaan pitäisi.
Tulosten perusteella viesti masennuksesta oikeana sairautena ei ole riittävä stigman vähentämiseen tähtäävissä hankkeissa. On myös tärkeää korostaa, ettei masennus ole sairastuneen omaa syytä, eikä hänen tarvitse toipua siitä omin voimin. Tärkeä keino parantaa sekä avun vaikuttavuutta että vähentää hoitoon hakeutumiseen liittyvää leimautumista on myös mielenterveyshoitojen vieminen peruspalvelutasolle muiden sosiaali- ja terveyspalveluiden yhteyteen. Esimerkiksi depressiohoitajien palkkaamisesta terveyskeskuksiin on saatu hyviä kokemuksia eri puolilta Suomea.
Lähde: THL
|
