Tarjoukset.fi

Kunta: Toimiala: Hakusana:  
Uusi haku

Uutiset

Takaisin

Rattijuopumus on usein päihdeongelman ”jäävuorenhuippu”
Rattijuopumus on usein päihdeongelman ”jäävuorenhuippu”

Rattijuoppojen kuolleisuus on muuhun väestöön verrattuna korkea, ja kuolinsyinä korostuvat alkoholisairaudet, tapaturmat ja väkivalta, osoittaa Helsingin yliopistossa kesäkuun lopulla tarkastettava väitöstutkimus.

Rattijuopumuspidätyksiä tehdään eniten 18 -19-vuotiaiden ikäryhmässä.
 

Rattijuopumusta voidaan pitää yhtenä haitallisen alkoholinkäytön indikaattorina. Tutkimuksessa olivat mukana poliisin tietoon tulleet rattijuopumustapaukset vuosina 1988 - 2007. Hän tarkasteli rekisteritietojen avulla rattijuopumuksesta epäiltyjen sosiaalista taustaa ja kuolleisuutta.

Rattijuopumustapausten vuosittainen määrä laski vuodesta 1991 vuoteen 1994 noin kolmestakymmenestä tuhannesta alle kahteenkymmeneentuhanteen. Muutos oli suurin 18-19-vuotiaiden ikäryhmässä, mutta siitä huolimatta tässä ikäryhmässä tehtiin edelleen kaksi kertaa enemmän rattijuopumuspidätyksiä kuin väestössä (15 -84 v) keskimäärin.

Rattijuopumus oli yhteydessä sosiaalisiin tekijöihin sekä nuorilla että työikäisillä, miehillä ja naisilla: näitä tekijöitä olivat matala koulutus, työttömyys, avioero sekä vanhempien sosiaalinen asema. Työikäisillä matalat tulot olivat yhteydessä rattijuopumukseen, kun taas nuorilla tulojen vaikutus oli päinvastainen.

Joka kolmas rattijuoppo pidätettiin toistamiseen viidentoista vuoden tutkimusjakson aikana. Uusintapidätyksen todennäköisyys kasvoi, mikäli kuljettajan verestä löydettiin lääke- tai huumausaineita. Eniten uusintapidätyksiä tapahtui kuljettajille, jotka ajoivat amfetamiinien tai kannabiksen vaikutuksen alaisina. Huumeiden ja lääkkeiden käyttöön liittyvä korkea uusimisriski viittaa riippuvuusongelmaan.

Uusintapidätystä ennustivat myös miessukupuoli, nuori ikä, korkea veren alkoholipitoisuus sekä keskellä viikkoa tai päiväsaikaan tapahtunut pidätys.

Muuhun väestöön verrattuna rattijuoppojen kuolleisuus oli korkeaa. Suurimmat suhteelliset erot havaittiin alkoholisyissä (alkoholisairaudet ja tapaturmaiset alkoholimyrkytykset), tapaturmissa, itsemurhissa ja väkivallassa. Myös muu kuin alkoholiin liittyvä tautikuolleisuus oli rattijuopoilla vertailuväestöä korkeampaa.
 
Korkean kuolleisuuden perusteella näyttää siltä, että rattijuopumus on yksi haitallisen alkoholinkäytön indikaattori. Rattijuoppojen liikenne- ja alkoholihaittojen ehkäisyssä tarvitaankin laajempia kuin vain liikenteeseen keskittyviä toimenpiteitä.


Lähde: Helsingin yliopisto

Sivuston sisällön käyttö markkinointi- ja myyntitarkoituksissa on ehdottomasti kielletty. Scanria Oy