Tarjoukset.fi

Kunta: Toimiala: Hakusana:  
Uusi haku

Uutiset

Takaisin

Musiikin kuuntelu edistää aivojen toipumista
Musiikin kuuntelu edistää aivojen toipumista

Päivittäinen musiikin kuuntelu parantaa kognitiivista toipumista ja mielialaa aivoinfarktin jälkeen. Tämä selvisi vuonna 2008 suurta huomiota herättäneestä tutkimuksesta.

Helsingin yliopistossa maaliskuussa tarkastetussa väitöskirjatutkimuksesta käy ilmi, että musiikki on läheisesti yhteydessä kognitiivisiin toimintoihin, mielialaan sekä kuulomuistiin ja saattaa edistää niiden kuntoutumista aivoinfarktista toipumisen alkuvaiheessa.

Psykologian alaan kuuluvassa, Helsingin yliopiston kognitiivisen aivotutkimuksen yksikön, Jyväskylän yliopiston moniteisen musiikintutkimuksen huippuyksikön sekä HYKS:n neurologian ja radiologian klinikoiden yhteisessä tutkimuksessa seurattiin 60 akuuttiin aivoinfarktiin sairastuneen potilaan toipumista kuuden kuukauden ajan käyttäen neuropsykologisia tutkimuksia sekä aivojen magnetoenkefalografiamittauksia (MEG) ja magneettikuvauksia. Potilaat jaettiin akuuttivaiheessa satunnaistetusti kolmeen ryhmään, josta yksi sai kuunneltavakseen kahden kuukauden ajan musiikkia, toinen äänikirjoja ja kolmannelle ei annettu mitään kuuntelumateriaalia. Musiikin ja äänikirjojen kuuntelu tapahtui kannettavilla soittimilla päivittäin joko sairaalassa tai kotona ollessa. Musiikki oli pääosin kevyttä, potilaiden itsensä valitsemaa musiikkia. Äänikirjat potilaat saivat valita itse erikoiskirjasto Celian kokoelmista.

Musiikin kuuntelun tiedetään terveillä henkilöillä aktivoivan aivoja laajalti sekä vaikuttavan positiivisesti mielialaan, stressin kokemiseen ja kognitiiviseen suorituskykyyn, mutta sen mahdollisuuksia neurologisessa kuntoutuksessa ei ole aiemmin selvitetty.

Tutkimuksen tuloksista ilmenee, että musiikkia kuunnelleiden potilaiden kognitiivinen toipuminen oli muistin ja tarkkaavaisuuden säätelyn alueilla parempaa kuin muiden potilaiden ja he myös kokivat vähemmän masentuneisuutta ja sekavuutta. Sekä musiikin että äänikirjojen kuuntelun havaittiin myös parantavan kuulomuistin toipumista, jota mitattiin aivoissa ns. mismatch negativity (MMN) -vasteen avulla.

Kuuntelun vaikuttavuuden ohella Särkämö selvitti myös musiikin havaitsemisen häiriön eli amusian yleisyyttä ja aivomekanismeja. Tulokset osoittavat, että amusiaa ilmenee viikko keskimmäisen aivovaltimon aivoinfarktin jälkeen lähes kahdella kolmasosaa potilaista, erityisesti jos vaurio on oikean aivopuoliskon ohimo- tai otsalohkolla. Amusian havaittiin myös liittyvän läheisesti tarkkaavaisuuden, työmuistin, toiminnanohjauksen ja kuulomuistin häiriöihin.

Väitöstutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että musiikkia ei käsitellä aivoissa eriytyneesti vaan siihen osallistuvat samat aivoalueet, jotka säätelevät myös muita kognitiivisia toimintoja sekä puhetta. Mikä tärkeintä, tulokset myös kannustavat musiikin kuuntelun käyttöön kuntouttavana vapaa-ajantoimintona aivoinfarktin jälkeen ja osoittavat, että ääniympäristöllä voi olla tärkeä rooli aivoissa tapahtuvan muovautuvuuden eli plastisiteetin kannalta.

Aivoinfarktipotilas viettää tyypillisesti ensimmäiset viikkonsa pitkälti sängyssä maaten. Potilaiden alkuvaiheen hoitoa ja toipumisympäristöä olisikin tärkeää kehittää nykyistä virikkeellisemmäksi ja aivoja stimuloivammaksi. Musiikki voi olla tässä hyödyllinen väline, ja sen vaikuttavuutta tulisi tutkia laajemmin.

Lähde: Helsingin yliopisto

Sivuston sisällön käyttö markkinointi- ja myyntitarkoituksissa on ehdottomasti kielletty. Scanria Oy