Tarjoukset.fi

Kunta: Toimiala: Hakusana:  
Uusi haku

Uutiset

Takaisin

Masennuksesta tulisi puhua työpaikoilla entistä avoimemmin
Masennuksesta tulisi puhua työpaikoilla entistä avoimemmin


Yksi masennusperäisen työkyvyttömyyden vähentämiseen tähtäävän Masto-hankkeen tärkeimmistä saavutuksista on masennuksen arkipäiväistyminen. Kun masennuksesta voidaan työpaikoilla entistä avoimemmin puhua, myös siihen liittyvät ongelmat voidaan ratkaista.

Masennukseen voi sairastua ja siitä voi toipua. Toipumiseen voidaan vaikuttaa myös työelämän keinoilla.

Masennus on yksittäisistä sairauksista yleisin työkyvyttömyyseläkkeen peruste. Sosiaali- ja terveysministeriön koordinoimassa Masto-hankkeessa on kolmen ja puolen vuoden ajan etsitty keinoja masennuksesta johtuvan työkyvyttömyyden vähentämiseen.

Hanke on rummuttanut työkyvyn varhaisen tuen ja työhön paluun toimintatapojen saamista osaksi työpaikkojen arkea. Tärkeä havainto on, että samoilla opeilla ja yhteistyökäytännöillä voidaan vähentää myös muista syistä aiheutuvaa työkyvyttömyyden uhkaa.

Työ tulisi ymmärtää myös työkykyä ylläpitävänä mahdollisena kuntoutusmuotona, ei pelkkänä riskitekijänä. Investointi ennaltaehkäisyyn ja työntekijän työssäkäynnin tukemiseen - esimerkiksi osasairauspäivärahan tai työkokeilujen avulla - on tuottavaa toimintaa, jota yhteistyö työpaikan ja työterveyshuollon kanssa tukee.

Ennenaikaisen eläköitymisen vähentäminen on pitkäjänteistä työtä, ja Masto-hankkeen tulokset näkyvät vasta vuosien päästä. Vuosina 2008-2009 uusien masennusperäisten työkyvyttömyyseläkkeiden määrä kääntyi kuitenkin jo laskuun. Tuoreiden vuoden 2010 lukujen mukaan sama myönteinen trendi jatkuu työeläkejärjestelmän työkyvyttömyyseläkkeissä edelleen.

Lähde: Työterveyslaitos

Sivuston sisällön käyttö markkinointi- ja myyntitarkoituksissa on ehdottomasti kielletty. Scanria Oy