Liikunnallisen elämäntavan perusta rakennetaan lapsuudessa ja nuoruudessa, osoittaa Helsingin yliopistossa joulukuun alussa tarkastettava väitöstutkimus.
Siksi on tärkeää huolehtia siitä, että tarjolla on edullisia ja monipuolisia, kaikkien lasten saatavilla olevia liikuntaharrastuksia.
Liikuntaan kannustavan kulttuurin ja yleisen koulutusjärjestelmän takia voisi olettaa, että suomalaisten liikunta-aktiivisuudessa ei juuri olisi sosioekonomisia eli henkilön oman koulutuksen, ammattiaseman tai tulotason mukaisia eroja. Tutkimukset osoittavat kuitenkin, että selviä eroja löytyy; ”liikkumattomuus” näyttää kasaantuvan vain vähän koulutusta saaneisiin ja pienituloisiin. Liikunnan sosioekonomiset erot näyttävät myös pysyneen samankaltaisina jo yli 20 vuotta. Toistaiseksi on kuitenkin olemassa vain vähän tutkittua tietoa siitä, mitkä tekijät selittävät vähäistä liikkumista eri sosioekonomisissa ryhmissä.
Tutkija, VTM Tomi Mäkinen on väitöstutkimuksessaan selvittänyt, miten vapaa-ajan liikunnan ja työmatkaliikunnan sosioekonomiset erot ovat kehittyneet suomalaisilla aikuisilla vuosina 1978 - 2002 sekä ovatko vapaa-ajan liikunnan sosioekonomiset erot aikuisilla selitettävissä lapsuuden sosioekonomisilla tekijöillä, nuoruuden liikunta-aktiivisuudella, aikuisuuden sosioekonomisilla tekijöillä, työoloilla ja muulla terveyskäyttäytymisellä.
Tutkimus osoitti, että vuosien 1978 ja 2002 välillä pienituloiset eivät yleisesti ottaen harrastaneet liikuntaa vapaa-aikanaan eivätkä työmatkoillaan; poikkeuksen muodostivat kuitenkin työntekijän ammattiasemassa olevat naiset, jotka ovat olleet aktiivisempia työmatkaliikkujia verrattuna muissa ammattiasemissa oleviin.
Liikunnan koulutusryhmittäiset erot näyttäisivät osittain johtuvan vanhempien sosioekonomisesta asemasta, mutta myös omalla aikuisuuden sosioekonomisella asemalla oli vaikutusta. Lisäksi lihavuus ja tupakointi oli yleisempää aikuisiässä liikkumattomilla.
Matalasti koulutetuilla kilpaurheilun harrastaminen nuoruudessa ja korkeasti koulutetuilla kuntoliikunnan harrastaminen varhaisaikuisuudessa ennustivat aikuisiän vapaa-ajan liikunta-aktiivisuutta. Myös pitkä altistuminen fyysisesti raskaille työoloille miehillä ja henkisesti raskas nykyinen työ naisilla selittivät osittain ammattiryhmittäisiä eroja vapaa-ajan liikunnassa.
Erityisesti koulutusuralla näyttäisi olevan voimakas yhteys liikuntaan. Elinikäisen liikunnallisen elämäntavan omaksumiseen näyttävät vahvasti vaikuttavan lapsuuden ja nuoruuden liikuntatottumukset ja yleisesti terveelliset elämäntavat sekä suotuisat työolosuhteet, jotka eivät rasita liikaa fyysisesti tai henkisesti.
Mäkisen mukaan yhteiskunnan tulisi luoda lapsille ja nuorille sellaiset elinolot, jotka tukevat liikunnallisen elämäntavan omaksumista. Erityisen tärkeää olisi huolehtia siitä, että tarjolla on riittävästi edullisia liikuntamahdollisuuksia myös pienituloisten perheiden lapsille ja nuorille.
Olisi myös tärkeää lisätä mahdollisuuksia työpaikkaliikuntaan erityisesti sellaisilla aloilla, joissa on paljon matalasti koulutettuja työntekijöitä ja fyysisesti tai henkisesti kuormittavat työolot. Esimerkiksi työmatkapyöräilyä voitaisiin edistää parantamalla sosiaali- ja suihkutiloja. Lisäksi mahdollisuus käyttää osa työajasta oman kunnon kohentamiseen liikkumalla voisi motivoida monia aloittamaan säännöllisen liikuntaharrastuksen.
Lähde: Helsingin yliopisto
|
