Tarjoukset.fi

Kunta: Toimiala: Hakusana:  
Uusi haku

Uutiset

Takaisin

Tupakkalain tavoitteena tupakoinnin loppuminen Suomessa
Tupakkalain tavoitteena tupakoinnin loppuminen Suomessa

Tupakkalain uudeksi tavoitteeksi asetetaan tupakkatuotteiden käytön loppuminen Suomessa.

Tavoitteeseen pyritään ehkäisemällä erityisesti lasten ja nuorten tupakoinnin aloittamista. Suomi on ensimmäinen maa, jossa tupakoinnin loppuminen on kirjattu lain päämäräksi.

Lain avulla pyritään rajoittamaan tupakkatuotteiden markkinointia ja tarjontaa erityisesti lasten arkielämässä. Tupakkatuotteiden myyminen ja luovuttaminen alle 18-vuotiaalle kielletään kauppojen lisäksi myös yksityishenkilöiltä. Lain mukaan yhdenkin savukkeen myyminen tai savukeaskin hakeminen kaupasta alaikäiselle on tupakan myyntirikos, josta voidaan tuomita sakkoa tai enintään kuusi kuukautta vankeutta. Myös tupakan tarjoaminen ilmaiseksi alaikäiselle on lain mukaan kiellettyä, mutta ei rangaistavaa.

Alle 18-vuotiailta kielletään tupakkatuotteiden maahantuonti ja hallussapito. Maahantuonnista voidaan tuomita sakkorangaistus, mutta hallussapidosta ei ole säädetty rangaistusta. Myös tupakkatuotteiden myyjän on jatkossa oltava vähintään 18-vuotias.

Nuuskan myynti on jatkossa Suomessa kokonaan kielletty, kun maahantuonti- ja myyntikielto laajenee koskemaan myös yksityishenkilöitä. Samoin nuuskan tilaaminen esimerkiksi internetin kautta kielletään kokonaan. Nuuskaa saa kuitenkin tuoda omaan henkilökohtaiseen käyttöön enintään 30 kappaletta 50 gramman rasioita. Lahjaksi nuuskaa ei saa jatkossa tuoda.

Tupakointikieltoja muun muassa lasten ja nuorten käytössä olevissa tiloissa, asuinkiinteistöjen yhteisissä tiloissa, ulkona järjestettävissä tilaisuuksissa ja hotellihuoneissa laajennetaan.

Jatkossa tupakkatuotteita tai niiden tavaramerkkejä ei saa pitää myyntipaikoissa näkyvillä. Asiakkaalle voidaan pyynnöstä näyttää kuvasto tai antaa mukaan hinnasto myynnissä olevista tuotteista. Lisäksi kielletään tupakkatuotteiden myynti automaatista. Lääkelakia muutetaan siten, että nikotiinivalmisteita voidaan myydä kauppojen, kioskien ja huoltoasemien lisäksi myös ravitsemisliikkeissä.

Laki tulee voimaan jo 1. lokakuuta. Tupakkatuotteiden esilläpitoa koskeva kielto samoin kuin hotellihuoneiden tupakointirajoitukset tulevat voimaan vuoden 2012 alusta. Tupakka-automaatit kielletään vuoden 2015 alusta.
 

Sivuston sisällön käyttö markkinointi- ja myyntitarkoituksissa on ehdottomasti kielletty. Scanria Oy