Tarjoukset.fi

Kunta: Toimiala: Hakusana:  
Uusi haku

Uutiset

Takaisin

Nuori odottaa aikuiselta tupakoimattomuutta
Nuori odottaa aikuiselta tupakoimattomuutta

Suomalaisnuorista 60 prosenttia on sitä mieltä, että nuorten parissa työskentelevät aikuiset eivät saisi tupakoida, ilmenee Suomen Syöpäyhdistyksen teettämästä tutkimuksesta.

Suomen Syöpäyhdistys selvitti laajassa kyselytutkimuksessa suomalaisten nuorten suhtautumista tupakointiin. Tutkimukseen vastasi 2 739 iältään 12-17 -vuotiasta nuorta. Tutkimus toteutettiin helmikuussa 2008 IRC-Gallerian ja Habbo Hotellin kävijöiden parissa. Aineiston keruun toteutti TNS-Gallup ja itse tutkimuksen Kuule Oy.

Ikärajat tarpeen, säätelyä toivotaan

Kaksi kolmasosaa nuorista ajattelee, että vanhempien ei pitäisi antaa lastensa tupakoida. Tupakoivista nuoristakin noin kolmannes yhtyy näihin näkemyksiin.

Vuosi sitten voimaan tullutta ravintoloiden tupakointikieltoa suomalaisnuorista kannattaa kolme neljästä, tupakoivista nuoristakin lähes puolet.

Nuorten mielestä tupakointia ei myöskään tulisi sallia kouluissa eikä rippikouluissa. Tupakoinnin säätelyyn ikärajoilla suhtaudutaan myönteisesti.

Kysely paljastaa, että nuorten mielestä tupakoivat nuoret ovat levottomampia, huonommin menestyviä, rajummin juhlivia, tyhmempiä ja epäsiistimpiä kuin tupakoimattomat nuoret. Näin ajattelee yli puolet suomalaisnuorista.

Tupakoivista nuoristakin kolmannes pitää tupakoivia huonommin menestyvinä ja yli viidennes tyhmempinä ja epäsiistimpinä.

Kiinnostavampia tai hauskempia tupakoivat nuoret sen sijaan eivät ole. Päinvastoin, nuorista neljännes ilmoittaa, ettei seurustelisi tupakoitsijan kanssa. Ja kolmannes kertoo, että toisen tupakointi ainakin vähentäisi kiinnostusta.

Elinympäristö vaikuttaa asenteisiin

Tutkimustuloksissa heijastuu kautta linjan nuorten lähipiirin vaikutus.

Tupakoivien vanhempien lapset, tupakoivissa kaveripiireissä liikkuvat nuoret ja ammatillisten oppilaitosten opiskelijat suhtautuvat tupakointiin hyväksyvämmin ja tupakoivat enemmän.

Ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelevista yli kolmasosa polttaa päivittäin yli 5 tupakkaa, lukiolaisista vain noin 10 prosenttia.

Riippuvuus yllätys nuorelle

Kyselyn tulokset vahvistavat aiempien tutkimusten tuloksia siitä, että nuorilla on epärealistinen käsitys riippuvuudesta ja sen syntymisestä.

Nuorten on vaikea ymmärtää, mitä riippuvuus tupakasta merkitsee ja miten pian riippuvuus saattaa syntyä. Tupakointia kokeilevan nuoren tavoitteena ei ole jäädä koukkuun. Riippuvuus tulee yllättäen, ja sitten tupakoinnin lopettaminen onkin jo vaikeampaa.

Lähde: Suomen Syöpäyhdistys ry
 

Sivuston sisällön käyttö markkinointi- ja myyntitarkoituksissa on ehdottomasti kielletty. Scanria Oy