Tarjoukset.fi

Kunta: Toimiala: Hakusana:  
Uusi haku

Uutiset

Takaisin

Passiivinen tupakointi vaarallisempaa kuin on ajateltu
Passiivinen tupakointi vaarallisempaa kuin on ajateltu

San Franciscossa tehdyn tutkimuksen mukaan passiivinen tupakointi, tupakan savun hengittäminen, kun joku muu tupakoi, on vaarallisempaa kuin ihmiset yleensä olettavat.

Kalifornian yliopiston tutkijoiden mukaan jo puolituntinen tupakansavua ravintolamaisessa ympäristössä riittää turmelemaan terveyttä.

Tupakansavun vaikutukset näkyvät verisuonistossa. Vaikutuksia seurattiin ultraäänitutkimuksella ja verrokkina oli vastaavanlainen aika ulkona, raikkaassa ilmassa. Tutkimuksessa oli mukana 10 henkilöä, joiden iät olivat 29 ja 31 vuoden välillä. Vaikutuksia seurattiin tunnin, kahden ja puolen tunnin ja vuorokauden kuluttua altistumisesta.

Tutkimuksessa kävi ilmi, että vähäinenkin altistumisen passiiviselle tupakansavulle vaurioitti verisuonia huomattavasti ja heikensi niiden kykyä palautua ja korjata itseään. Tutkijoiden mukaan löydös selittää, miksi sydänkohtaustilastot alenivat 20 prosenttia niissä osavaltioissa, joissa tupakointi kiellettiin, työpaikoilla, ravintolaissa ja baareissa.

Kalifornian yliopiston tutkijoiden mukaan tupakansavulle altistuminen, pienimmässäkin määrässä, on vaarallista.
 

Sivuston sisällön käyttö markkinointi- ja myyntitarkoituksissa on ehdottomasti kielletty. Scanria Oy