Tarjoukset.fi

Kunta: Toimiala: Hakusana:  
Uusi haku

Uutiset

Takaisin

Isien mielestä äidit hoitavat lapsia paremmin
Isien mielestä äidit hoitavat lapsia paremmin

Useimmissa suomalaisissa perheissä äiti käyttää koko vanhempainvapaajakson, vaikka se olisi mahdollista jakaa isän kanssa. Vastuu kodista ja lapsista halutaan nykyään jakaa sukupuolten kesken, jolloin isällä pitää olla myös oikeus osallistua pienten lastensa elämään.

Tällä hetkellä suomalaisista isistä joka kymmenes jää vanhempainvapaalle. Kelan tutkimuksen mukaan kolmanneksi tavallisin syy isien vanhempainvapaan käyttämättä jättämiseen on, että äiti haluaa joko pitää koko vapaan itse tai hän on isän mielestä parempi henkilö lastenhoitotehtäviin.

Ilman varsinaista suunnittelua käy usein niin, että äiti jää hoitamaan lasta ja isä palaa töihin. Imetys pitää äidin aluksi tiukasti kiinni vastasyntyneessä. Äidistä saattaa tuntua suurelta uhraukselta lähteä takaisin töihin. Parisuhteen tasapainon kannalta olisi erittäin tärkeää, että myös isälle tarjottaisiin mahdollisuus jäädä hoitamaan pientä lasta.

Perheen talous ei kaadu vanhempainvapaaseen

Kelan tutkimuksen mukaan taloudelliset syyt ovat yleisin este isien vanhempainvapaiden pitämiselle. Isät uskovat, että perheen tulotaso kärsisi heidän kotiin jäämisestään merkittävästi. Vastoin yleistä käsitystä isän pitämällä vanhempainvapaalla voi kuitenkin olla positiivinen vaikutus perheen talouteen, kun isän veroprosentti laskee. Sen ansiosta äiti pystyy hyödyntämään verotuksessaan ansiotulovähennyksen.

Perhevapaita koskeva lakiuudistus tuli voimaan vuoden 2007 alusta. Sen tavoitteena on rohkaista isiä osallistumaan entistä aktiivisemmin perheen pienten lasten hoitoon.

Uudistuksessa vanhempainvapaan ajalta sekä äidille että isälle maksettavaa vanhempainrahaa korotettiin. Samalla myös äitiysrahan määrä nousi. Vanhemmat voivat uudistuksen myötä sopia isän pitämän isäkuukauden ajoittamisesta entistä joustavammin.

Lähde: Sosiaali- ja terveysministeriö

Sivuston sisällön käyttö markkinointi- ja myyntitarkoituksissa on ehdottomasti kielletty. Scanria Oy