Tarjoukset.fi

Kunta: Toimiala: Hakusana:  
Uusi haku

Uutiset

Takaisin

Vanhat parit haluavat elää itsellisesti ja selviytyä omillaan
Vanhat parit haluavat elää itsellisesti ja selviytyä omillaan

Tuoreessa Sosiaaligerontologian ja perhetutkimuksen alaan kuuluvassa väitöstutkimuksessa Stakesin Ikääntyminen ja palvelut -ryhmän tutkija Sirpa Andersson jäsentää vanhojen pariskuntien arjelleen kotona antamia merkityksiä ja tuo esille tiedon, että vanhat parit haluavat elää itsellisesti ja selviytyä omillaan.

Tutkimus syventää kuvaa siitä, mikä antaa mielen vanhojen ihmisten jokapäiväiselle arkielämälle.

Tutkimuksessa mukana olevien pariskuntien avioliitot oli solmittu pian sodan jälkeen tai 1950-luvun alussa. Tutkimuksen mukaan vanhojen pariskuntien käsitys hyvästä elämästä merkitsee jatkuvuuden tavoittelua. Vanha ihminen kokee elävänsä itsellisesti, jos hän tuntee säilyttävänsä elämäntapansa keskeiset piirteet. Tärkeää oli oma koti, joka tuntui turvalliselta ja tuttu ympäristö.

Vanhojen parien arjessa pärjääminen merkitsi heidän haluaan huolehtia kotitöistä ja muista arkisista askareista yhdessä. Siten he saavat toisiltaan tukea ja että heillä on yhteiset tavoitteet ja päämäärät. Ruuanlaitto, leipominen, kotityöt ja muut päivittäiset askareet toivat sisältöä vanhojen parien elämään. Arjella on rytminsä, jonka toistuvat asiat ja tottumus tuovat. Tyytyväisyys syntyy siitä, että voi tehdä sellaista, minkä osaa. Parit myös uudistivat kotitöiden jakoa. Miehet opettelivat uusia kotitöitä silloin, kun vaimo ei enää jaksanut hoitaa niitä yksin. Joistakin tekemisistä luovuttiin. Kotiin vetäytynyt elämäntapa ja arki antoivat tilaa miehen osallistumiselle.

Puolisoiden keskinäinen tuki ja huolenpito voivat auttaa suojautumaan vieraan tai virallisen avun varaan joutumiselta. Vanhat parit nivoivat yhteen elämänkokemuksensa ja muistot sekä nykyisyyden ja tulevan riskit ja mahdollisuudet. He halusivat jatkaa elämäänsä entiseltä pohjalta, nykyisyys vastasi edelleen heidän käsitystään hyvästä elämästä.

Arjessa auttaa, kun ei ole yksin vaan saa tukea puolisolta. Oleellista on, mitä vanhat parit pitävät tärkeänä, mitä pärjäämiskeinoja heillä nyt on ja miten he ratkovat arjen pulmia. Tämä selviytyminen voidaan nähdä myös yhteiskunnalle tärkeänä voimavarana, kun vanhojen pariskuntien lukumäärä on kasvussa, ja yhä useammin pariskunta elää kahden vanhuuttaan ja selviytyy yhdessä pitkään.

Lähde: Stakes

Sivuston sisällön käyttö markkinointi- ja myyntitarkoituksissa on ehdottomasti kielletty. Scanria Oy