Tarjoukset.fi

Kunta: Toimiala: Hakusana:  
Uusi haku

Uutiset

Takaisin

Suola vie seitsemän vuotta elämästä
Suola vie seitsemän vuotta elämästä

Tutkijoiden mukaan suolan vähentäminen ruuasta voi lisätä elämään jopa seitsemällä vuodella.

Suola ei ole terveellistä, sen käyttöä tulisi välttää. Nykyaikana me saamme suolaa yli oman tarpeemme jo valmisruuista, leivästä, leikkeleistä ja juustoista. Suolan käytön tulisi olla mahdollisimman vähäistä. Sen karsimisella ruokavaliosta saavutetaan suuria terveydellisiä hyötyjä.

Suolan käytön vähentämisellä pystytään pienentämään muun muassa sydäntautiriskiä peräti 80 prosenttia. Hyöty saavutetaan verenpaineen alenemisen kautta.

Suomalaisten tutkijoiden mukaan jopa 30 -35 prosentin suolan käytön vähennys tuo isoja hyötyjä. Kyseinen määrä vaikuttaa jo mahdollisuuteen, kuoleeko ihminen alle 65-vuotiaana tai saako hän sydäntaudin tai halvaantuuko hän seuraavan 30 vuoden kuluessa.

suolan käyttö on liitetty myös lihavuuteen. Suola tekee janoiseksi ja jano sammutetaan hyvin usein muulla kuin vedellä eli sokeria sisältävillä juomilla, jotka puolestaan lisäävät painonnousua.

Sivuston sisällön käyttö markkinointi- ja myyntitarkoituksissa on ehdottomasti kielletty. Scanria Oy