Tarjoukset.fi

Kunta: Toimiala: Hakusana:  
Uusi haku

Uutiset

Takaisin

Eroon kofeiinista
Eroon kofeiinista

Kahvia ja kolajuomia kuluttavana kansana, me suomalaiset nautimme aivan liian paljon kofeiinia päivittäin. Kofeiini ei ole hyväksi meille. Se aiheuttaa mm. unettomuutta, vatsaoireita, hermostuneisuutta ja sydämen rytmin muutoksia.

Tutkijoiden mukaan meidän tulisi pienentää kofeiinin kulutustamme, jopa päästä tuosta turhasta aineesta kokonaan eroon. Mutta se on huomattavasti helpommin sanottu kuin tehty. Kofeiini aiheuttaa myös vahvaa riippuvuutta.

Kofeiinin päivittäisen ”annoksen” vähentäminen ei ole mikään helppo juttu. Lopettaminen, varsinkin yhtäkkinen, tuo aina mukanaan vierotusoireet. Näitä ovat mm. päänsärky, väsymys, hermostuneisuus ja lyhyt pinna. Mutta onneksi vankkumattomuudella nämä oireet on mahdollista selättää. Tähän vierotukseen riittää varmasti viikko tai kaksi, toisin kuin esimerkiksi huumeista eroon pääsemiseen.

Riippuvuutta aiheuttavista aineista kofeiini on ehkä yksi helpoiten lopetettavissa oleva, mutta vaikeus tuleekin eteen uusien tapojen omaksumisessa. Kahvi tai kolajuomat kun eivät ole laittomia kuten huumeet, eivätkä ne ole yhtä tuhoisia elimistölle kuin tupakka tai alkoholi, ja siksi niistä erossa pysyminen tai niiden käytön huomattava vähentäminen on vaikeaa.

Muutosta helpottaa, jos kofeiinista eroon pyrkiminen tehdään ajan kanssa. Päivittäistä annosta vähennetään hiljalleen. Tämä antaa kropalle aikaa tottua uuteen terveellisempään tilanteeseen.

Sivuston sisällön käyttö markkinointi- ja myyntitarkoituksissa on ehdottomasti kielletty. Scanria Oy