Tarjoukset.fi

Kunta: Toimiala: Hakusana:  
Uusi haku

Uutiset

Takaisin

Stoppi kuorsaukselle
Stoppi kuorsaukselle

Liian äänekkäistä kavereista ei pidetä. Päivälle he vielä menettelevät, mutta yöllä kun uni olisi se kaikkein tervetullein seuralainen, vierustoverin korina saa yhden jos toisenkin pinnan palamaan.

Kukaan ei tietysti kuorsaa tahallaan, ja jokainen yöllä enemmän tai vähemmän ääntelevä haluaisi varmasti hiljentää kurkkunsa. Se on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty. Mutta on olemassa joitakin keinoja, kotikonsteja, joiden avulla voi tarjota helpotusta turhautuneen vierustoverin yöllisiin valvomisiin.

Yksi kaikkein nopein keino päästä eroon kuorsauksesta on laihduttaa. Kuorsaajilla on yleensä jonkin verran ylipainoa. Laihduttamisesta on sitä paitsi hyötyä kuorsauksen lisäksi myös muihinkin terveydellisiin asioihin.

Mutta jos laihduttaminen ei auta ja hoikkanakin kuorsaa vielä, niin sitten on otettava hiukan kovemmat keinot käyttöön. Toinen yleinen piirre kuorsauksessa on, että sitä esiintyy erityisesti silloin kun nukutaan selällä. Tämän asennon estäminen tuo useimmiten helpotuksen ongelmaan. Asiantuntijoiden mukaan estoksi käy hyvin esimerkiksi pyjaman selkään ommeltu tennispallo tai vieressä oleva tyynyvuori, joka estää kääntyilemisen. Myös sängyn pääpuolen kohottaminen auttaa asiaa.

Yksi kaikkein varmimpia keinoa kuorsata on nauttia alkoholia. Lisäksi alkoholin vaikutuksen alla nukkuva kuorsaa normaalia kovemmin. Tämä johtuu alkoholin lihaksia rentouttavasta voimasta. Joten jos kuorsaat muutenkin ja haluat olla suopea sänkytoverillesi, älä nauti alkoholia iltaisin.

Joskus kuorsausta esiintyy allergioiden ja nuhien sivuoireina. Tällöin tukossa oleva nenä estää normaalin hengityksen, ja kuorsaus loppuu allergiahoitojen avulla tai nuhan loputtua.

Jos mikään kikka kolmonen ei ole hiljentänyt yöllistä korisijaa, kannattaa viimeisenä oljenkortena kääntyä lääkärin puoleen. Kuorsaus saattaa olla oire uniapneasta. Ja siihen eivät mitkään kotikonstit auta.

Sivuston sisällön käyttö markkinointi- ja myyntitarkoituksissa on ehdottomasti kielletty. Scanria Oy