Tarjoukset.fi

Kunta: Toimiala: Hakusana:  
Uusi haku

Uutiset

Takaisin

Ikuista elämää metsästämässä
Ikuista elämää metsästämässä

Jokainen meistä haluaa elää ikuisesti. Miksikö? Noh, tietysti siksi, että maailma on kiva paikka, huolimatta joskus eteen tulevista huolista ja murheista.

Tästä syystä ikuista elämää ja pitkäikäisyyttä etsitään tuhansien tiedemiesten voimalla. Jotakin on jo selvinnyt, ja onneksi sillä ei ole mitään tekemistä Kuole nuorena, jos haluat elää ikuisesti -neuvon kanssa.

Tietenkään me emme ole vielä saavuttaneet mahdollisuutta vuosikymmenien pidennykseen, mutta se jo tiedetään, että ne ihmiset, jotka harrastavat säännöllistä liikuntaa, voivat lisätä elinvuosiaan jopa kolmella vuodella. Okei, kolme vuotta ei kuulosta paljolta ikuisen elämän rinnalla, mutta on se enemmän kuin ei mitään.

Kolme lisävuotta tuli hollantilaisen tutkimuksen tulokseksi. Tässä tutkimuksessa huomattiin, että keksinkertaisesti liikuntaa harrastavan viisikymppisen elämänpituus oli puolitoista vuotta pitempi kuin liikuntaa harrastamattoman ja paljon liikuntaa harrastavalla odotettu elinikä kohosi jo kolmella vuodella.

Mikä sitten on keskikertaista liikuntaa ja mikä on paljon? Nykysuositukset puhuvat puolen tunnin päivittäisen liikunnan puolesta. Maalaisjärjellä ajateltuna puoli tuntia päivässä ei varmasti missään tilastossa tai kategoriassa nouse paljoon liikuntaan. Puoli tuntia on paremminkin keskinkertaista liikunnan harrastamista. Kun puhutaan paljosta, tällöin varmastikin harrastetaan liikutaan päivittäin vähintään yksi tunti.

Suositukset ja neuvot ovat hyviä, mutta normaalin ihmisen tuskin kannattaa kiinnittää liiaksi huomiota liikuntaan käyttämäänsä aikaan. Tärkeintä on, että liikkuu päivittäin muutenkin kuin vain jääkaapin ja sohvan välillä. Liiallinen kelloon tuijottaminen saattaa tehdä liikunnasta pakkopullaa. Reipas päivittäinen kävelyretki raikkaassa ulkoilmassa ilman sen kummempia aikarajoituksia toimii erittäin hyvin niin elämän pidentäjänä, kunnon kohottajana kuin stressin laukaisijanakin. Ja jos siinä sivussa saa itselleen kolme lisä vuotta, niin hyvä niin.

Sivuston sisällön käyttö markkinointi- ja myyntitarkoituksissa on ehdottomasti kielletty. Scanria Oy