Tarjoukset.fi

LuontaisTerveys
Kunta: Toimiala: Hakusana:  
Uusi haku

Uutiset

Takaisin

Laihduta oikein
Laihduta oikein

Jälleen on käsillä se aika vuodesta, jolloin suurin osa suomalaisista naisista päättää muuttaa muotojaan vastaamaan entisiä, jo menetettyjä mittoja. He haikailevat kadotettujen kaariensa ja unohdettujen uumiensa perään ja päättävät, että nyt minä sen teen – nyt minä laihdutan itseni entisiin mittoihini.

Eikö olekin ironista, että laihuutta ja hoikkuutta ihannoivassa maailmassamme olemme tottuneet ylenpalttiseen mässäilyyn ja harrastamme sitä aina kun vain voimme, varsinkin juhla-aikoina. Ei siis ole mikään ihme, että varsinkin naisilla on erittäin syyllinen ja jakomielitautinen olo.

Juhlissa pöydät notkuivat ruokavuoren alla ja ne kymmenen lahjaksi saatua suklaarasiaa tuli syötyä alle aikayksikön, parissa päivässä. Pitää syödä, syödä ja syödä niin että napa narskui, mutta samalla yksikään kalori ei saa kulkeutua reisiin, jenkkakahvoihin tai orastavaan kaksoisleukaan. Mutta näin ei käynyt, valitettavasti joka ikinen kalori etsi itselleen sopivan kolon ja piilopaikan vartalon rasvakudoksesta.

Laihduttaminen on terveellistä ylipainoiselle

Tilastollisesti vuoden alussa aloitetaan eniten laihdutuskuureja. Periaatteessa laihduttaminen ja laihdutuskuurit ovat erittäin hyvä asia, sillä ylipaino on yksi merkittävimpiä terveysriskejämme. Hollantilaisten tutkijoiden mukaan 40-vuotias, ylipainoinen henkilö kuolee keskimäärin kolme vuotta normaalipainoista aikaisemmin, huomattavasti ylipainoinen jopa 7 vuotta aikaisemmin. Samaiset tutkijat väittävät keski-iän ylipainon olevan terveydelle yhtä pahan asian kuin tupakoimisen.

Ylipaino siis kuormittaa elimistöämme ja pahaksi meille. Se rasittaa sydämen lisäksi myös niveliä ja on yksi aikuisiän diabeteksen suurimpia riskitekijöitä. Lisäksi ylipaino kohottaa halvauksen riskiä sekä riskiä sairastua verenpainetautiin. Laihdutuskuuri on siis hyvä ja erittäin terveellinen asia - mutta vain ja ainoastaan silloin kun todellakin on jotain mistä laihduttaa, kun on ylimääräisiä kiloja kannettavana.

Laihduttamisen epäterveellisillä vesillä liikutaan silloin, kun normaalipainoinen henkilö alkaa laihduttaa itseään anorektisiin, epärealistisiin mannekiinimittoihin. Laihtumisen ja lihomisen jojoilmiö on myös epäterveellistä. Ihannetilanne olisi, jos elintavat olisivat niin optimaaliset, että painon nousu pysyisi koko ajan kurissa, jolloin laihdutuskuureja ei tarvittaisi lainkaan.

Oikea tapa laihduttaa

Tuhansien laihdutuskuurien viidakossa on hyvä muistaa, että on olemassa vain ja ainoastaan kaksi tapaa laihduttaa – oikea ja väärä. Laihdutuskuureja on erilaisia, mutta tapoja on vain kaksi.

Syömättömyys on ehdottomasti väärä tapa. Se ei laihduta, päinvastoin. Kun nälkädieetillä ollut aloittaa normaalin syömisen, lihoo hän paljon helpommin kuin se, joka syö terveellisesti ja liikkuu.
Tosi asia on, että me tarvitsemme määrätyn määrän polttoainetta, kaloreita toimiaksemme. Jos nälkiinnytämme itseämme, lähetämme ruumiillemme viestin, että sen on vähennettävä polttoaineen kulutusta, jotta kaikki tarvittavat ruumiin toiminnot pystytään ylläpitämään. Metabolismimme hidastuu, kalorikulutus pienenee, painonpudotus vaikeutuu.

Hitaasti, mutta varmasti on se oikea tapa. Kuinka ihanaa olisikaan, jos olisi olemassa nopea, parin viikon kuuri ihannemittojen saavuttamiseksi ja niissä pysymiseksi, mutta valitettavasti näin ei ole. Todellisten ja pysyvien tulosten saamiseksi tarvitaan aikaa, terveellinen ja monipuolinen ruokavalio sekä paljon, erittäin paljon liikuntaa.
 
Kuluta enemmän kuin syöt

Vaakalukeman pienenemiseen vaikuttavat liikunnan ja ruokavalion lisäksi myös laihduttajan ikä, sukupuoli, lähtöpaino sekä aineenvaihdunta. Koskaan ei kannata verrata omaa laihtumistaan kenenkään muun saavutuksiin. Yksilöllisen aineenvaihdunnan vuoksi toiset laihtuvat helpommin kuin toiset. Terveysasiantuntijoiden mukaan jokainen voi kiihdyttää omaa aineenvaihduntaansa ja nopeuttaa kilojensa putoamista liikkumalla päivittäin, nauttimalla vitamiinipitoista ruokaa ja juomalla joka päivä pari litraa vettä.

Jos haluamme laihtua, nyrkkisääntönä on, että meidän pitää kuluttaa enemmän kuin syömme. Liikunnan lisäys vahvistettuna ruokavalion terveellisellä muutoksella on takuuvarma ja oikea keino laihtua. Asiantuntijoiden mukaansa poppakonstien, ihmedieettien ja pikakuurien liian tiukat rajat luovat vain himoja ja mielitekoja. Syömällä monipuolisesti kuitenkin pääosin vihannespainotteista ruokaa, liikkumalla ja sallimalla joskus - ihan vähän - niitä kiellettyjäkin ruokia, nujerramme mielitekomme ja himomme ja saamme aikaan haluamamme painon muutoksen.

Ihannepainon saavuttaminen ei ole helppoa. Se vaatii päättäväisyyttä ja paljon työtä. Mutta se kannattaa, olo on kevyempi, jaksaa paremmin. Mutta laihuuteen pyrkivien naisten olisi kuitenkin hyvä pitää mielessään, että harvat miehet haluavat naisensa olevan luurankoja. Miehet rakastavat pehmeyttä, kurveja ja muotoja. Ja muotoja ei voi olla, jos on langanlaiha. Laihdutuksessakin maltti on valttia ja terveellä maalaisjärjellä pääsee pitemmälle kuin supertehokkaiksi mainostetuilla 10-päivän kuureilla.

Sivuston sisällön käyttö markkinointi- ja myyntitarkoituksissa on ehdottomasti kielletty. Scanria Oy