Tarjoukset.fi

Kunta: Toimiala: Hakusana:  
Uusi haku

Uutiset

Takaisin

Ylipaino ja lihavuus ovat iso haaste yksilölle, yhteiskunnalle ja terveydenhuollolle
Ylipaino ja lihavuus ovat iso haaste yksilölle, yhteiskunnalle ja terveydenhuollolle

Lihavuudesta on tullut merkittävä kansanterveysongelma. Suomalaisista aikuisista jo joka viides on lihava.

Suomalaiset ovat Pohjoismaiden lihavin kansa.
 

Vaikka lihavuus on lisääntynyt Suomessa maltillisemmin kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa, se on viime vuosikymmeninä muuttunut merkittäväksi koko kansan ongelmaksi. Lihavuudessa on myös väestöryhmien välisiä eroja, joka edelleen lisää väestön terveyseroja. Matalimmin koulutetut ovat huomattavasti lihavampia kuin korkeakoulututkinnon suorittaneet.  Erityisen huolestuttavaa on nuorten ja jopa lasten lihominen. Jopa viidennes viides- ja kahdeksasluokkalaisista koululaisista on ylipainoisia.

Miksi suomalaiset sitten lihovat? Geenipohjamme ei ole muuttunut, vaan ympäristömme on muuttunut lihomista edistäväksi. Kestävä kansanterveydellinen ratkaisu on vaikuttaa näihin ympäristötekijöihin.

Työn fyysinen rasittavuus on monissa ammateissa vähäistä ja pienetkin välimatkat matkustetaan autolla. Ruokaa on tarjolla runsaasti ja energiapitoisia tuotteita markkinoidaan lapsille voimakkaasti. Saamme ruuastamme energiaa enemmän kuin kulutamme. Myös lisääntynyt alkoholinkäyttö on vaikuttanut suomalaisten lihomiseen. Alkoholissa on energiaa lähes yhtä paljon kuin rasvoissa. Erityisesti oluen kulutuksen kasvu on tuonut suomalaisille lisäkaloreita.

Lihavuus on myös sairastumisriski, mutta voitettavissa

Lihavuuteen liittyy useita riskejä sairastua kroonisiin tauteihin. Lihavuus lisää erityisesti tyypin 2 diabeteksen riskiä. Tyypin 2 diabetes on Suomessa lisääntynyt viimeisen 10 vuoden aikana yli 70 prosenttia. Lihavuus lisää myös muun muassa verenpaineen, sydäntautien, aivoverenkiertohäiriöiden, astman, syöpien ja tuki-ja liikuntaelinsairauksien riskiä. Monet näistä sairauksista aiheuttavat huomattavasti sairaala- ja lääkehoitoja, sairauspoissaoloja ja työkyvyttömyyttä. Lihavuuden lisääntyminen on merkittävä rasite kansantaloudelle.

Kohta käyttöön tuleva uusi painoindeksiin perustuva kasvustandardi helpottaa ja tarkentaa lasten painonkehityksen arviointia. Painoindeksin perusteella voidaan helpommin havaita ne lapset, joilla on riski tulla lihaviksi aikuisiksi. Lasten painonhallinta ole laihduttamista vaan elintapojen tarkastelua ja niiden muuttamista terveellisiksi, lasten painonseurannan ja painonhallinnan tavoitteena on ehkäistä lapsuuden lihavuuden jatkumista aikuisuuteen. Käytännössä kasvavilla, terveitä elintapoja noudattavilla lapsilla kasvu vähitellen korjaa paino-ongelmat.

Painonhallinta on tällä hetkellä asia, joka puhuttaa runsaasti. Erilaisia dieettejä on runsaasti tarjolla moninaisin terveysväittämin. Joidenkin ruokavalion osa-alueilla kuten kuitupitoisuudella on havaittu olevan selkeä yhteys painonhallintaan. Myös ravitsemussuositusten mukaisesti toteutettu ruokavalio on yhteydessä parempaan painonhallintaan.

Terveellinen syöminen on monen ihmisen tavoite, mutta todellisuudessa se ei aina toteudu. Ihmisillä on usein harhainen kuva omasta syömisestään. Halu syödä paremmin voi ohjautua kuin vahingossa lieveilmiöihin, joiden seurauksena makeanhimo, ahmimistaipumus tai selvemmät syömishäiriöt ilmenevät ja usein myös pahenevat ajan kanssa. Terveellisessä syömisessä kaiken ei tarvitse olla kunnossa. Mutta olennaisten asioiden pitää olla ja pitää tietää mitä ne ovat.

Lähde: THL
 

Sivuston sisällön käyttö markkinointi- ja myyntitarkoituksissa on ehdottomasti kielletty. Scanria Oy